Laila Hietamies

Syntynyt: 
7.6.1938
Syntymäpaikka: 
Viipuri
Kuollut: 
16.6.2021

Laila Hirvisaari (ent. Hietamies) on laajojen historiallisten romaanien erikoiskirjailija, joka lukeutuu menestyneimpien nykykirjailijoidemme joukkoon. Hirvisaaren teoksia on Suomessa myyty jo yli neljä miljoonaa kappaletta. Hirvisaari syntyi Suomen Viipurissa. Hänen isänsä kaatui jatkosodassa kirjailijan ollessa kolmivuotias ja perheen oli muutettava evakkoon kotikaupungin jäädessä venäläisille. Evakkolapsuus on jättänyt jäljen kirjailijaan, joka tuotannossaan käsittelee kotiseudultaan paenneiden suomalaisten kohtaloita sekä yleisemmin sukujen vaiheita muuttuvassa Suomessa. Hirvisaaren esikoisteos on nimeltään Lehmusten kaupunki, joka aloitti ilmestyessään vuonna 1972 Lappeenrannasta ja sen vaiheista kertovan, seitsenosaiseksi kasvaneen romaanisarjan. Lappeenranta-sarjan jälkeen Hirvisaari on kirjoittanut yhteensä seitsemän romaanisarjaa, joiden kunkin osien lukumäärä vaihtelee kolmen ja kuuden välillä. Näistä tunnustettuja ovat etenkin Kannas-sarja (1980–84), joka kuvaa Karjalan kannaksella sijaitsevan Suontaan kylän vaiheita 20- ja 40-lukujen välisenä aikana, sekä Laatokka-sarja (1986 – 91), joka kertoo Venäjän vallankumouksesta Vienan Karjalaa kerronnallisena keskuksenaan käyttäen. Suurten romaanisarjojensa lisäksi Hirvisaari on kirjoittanut suuren joukon runoteoksia, näytelmiä, tv-käsikirjoituksia sekä yksittäisiä romaaneja. Hän onkin erittäin tuottelias kirjailija, jonka luomisvoimaa ei voi kuin ihailla. Hirvisaarelle on myönnetty useita tunnustuksia, kuten Pro Finlandia -mitali vuonna 1993 ja professorin arvonimi vuonna 2002. Hänen on yleisesti katsottu lukeutuvan etevimpiin yksilökeskisen historiallisen romaanin edustajiin maassamme. Lisää Hirvisaaren teoksia: http://www.naytelmat.fi/index.php?view=writer&id=1439 Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2011

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Katariina Suuri kirjailija 1996 Draama Suomi
Keisarin perhe ja pyhä paholainen kirjailija 1993 Draama Suomi
Kun silloin oli elämä... kirjailija 1985 Draama Suomi
Lehmusten kaupunki kirjailija 1997 Draama Suomi
Maan väkevän lapset kirjailija 1997 Draama Suomi
Mannerheim mies moneksi kirjailija 1999 Draama Suomi
Muuttolinnut kirjailija 1992 Draama Suomi
Mäeltä näkyy toinen mäki kirjailija 1988 Draama Suomi
Olga kirjailija 1985 Draama Suomi
The Czar's Family and the Devil Saint kirjailija 2000 Draama Englanti
Unohduksen lumet kirjailija 1999 Draama Suomi
Многоликий Маннергейм (Mannerheim mies moneksi) kirjailija 2008 Draama Venäjä