Koulutus: Filosofian maisteri
Muut ammatit: Äidinkielen lehtori, kirjallisuusarvostelija
”Minusta piti tulla runoilija”, paljastaa kirjailija Anu Kaipainen.
Näin oli päättänyt kirjailijan isä, kotiteollisuuskoulun johtaja Johan Mustonen. Kun tytär syntyi, isä oli marssinut luokkaansa ja julistanut, että ”Meille on syntynyt tytär. Sen nimeksi pannaan Helinä, ja siitä tulee runoilija.” (1) Tyttärestä tuli kuitenkin Anu, enimmäkseen romaani- ja näytelmäkirjailija.
Ensimmäinen romaani, Utuiset neulat (1960) sai alkunsa sairaalavuoteella, jolla Anu Kaipainen yritti toipua kuolleen lapsen synnyttämisestä. Arkirealismiin pohjautuva kirjallinen ura lähti vauhdikkaasti käyntiin ja kuudessa vuodessa syntyi kolme romaania sekä yksi runoteos. Niiden jälkeen oli myyttien ja näytelmien vuoro. WSOY:n pääjohtaja oli tokaissut, ettei Kaipainen pysty kirjoittamaan komediaa. Tästä sisuuntuneena Kaipainen päätti luonnollisesti kirjoittaa komedian.
”Komediaa miettiessäni eteeni sattui Tšehovin lause, että näytelmä pitää kirjoittaa huonosti ja häikäilemättömästi. Niin minä senkin sitten opin”, kuvailee Kaipainen. (1)
Tuloksena oli Ruusubaletti (1966), jossa idealistinen hippityttö Herranterttu sekoittaa kaupungin miesten päät, sillä tyttö uskoo parantavansa maailman rakkaudella. Näytelmän taustalla vaikuttaa vuoden 1965 seksuaalikevät, joka oli täynnä valistushenkisiä paneelikeskusteluja seksuaalisuudesta. Myös oululainen paritustoiminnan kiertoilmaisu “ruusubaletti” tuo näytelmään oman merkityksensä.
”Ruusubaletissa ovat nupullaan teemat, joita Kaipainen myöhemmin laajentaa romaaneissaan. Se myös enteilee kerrontatapaa, jossa ainekset otetaan mielikuvituksesta, myyteistä ja kansanperinteestä mutta kysymykset suoraan nykytodellisuudesta.” (2)
Kaipaisen tavaramerkkinä onkin usein nähty myyttien ja todellisuuden mielikuvituksellinen yhdistäminen. Ajankohtaiset asiat, tapahtumat ja henkilöt sulautuvat kansantarinan tai myytin kehyksiin, siinä missä myyttiset henkilöhahmot tulevat osaksi nykyarjen todellisuutta.
Vähitellen Kaipainen alkoi kuitenkin irrottautua myyttitekniikasta. 1970-luvun puolivälissä hän tarttui yhteiskunnallisiin ja poliittisiin teemoihin ja tarkasteli teksteissään muun muassa varakkaan keskiluokkaisen naisen muuttuvaa asemaa. 1980-luvun mittaan kirjailija palasi tuotannossaan myös lapsuutensa maisemiin, menetettyyn Karjalaan, niin evakkojen elämästä kuin runolaulajistakin kertoneissa teoksissaan.
Palkinnot
Suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 2006
Finlandia-palkintoehdokas 2002
Savonia-palkintoehdokas 2002
Karjala-palkinto 1987
Pro Finlandia -palkinto 1983
Suuren suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinto 1975
Valtion kirjallisuuspalkinto 1967 ja 1969
Kiitos kirjasta -mitali 1967
Teksti: Mirja Vinberg-Mäkinen / Sunklo 27.10.2008
Lähteet
1) Kaipainen, Anu (1991). Kirjassa: Miten kirjani ovat syntyneet, osa II. Toimittanut Ritva Haavikko.
2) Leppihalme, Ilmari: Anu Kaipainen. Oulun kaupunginkirjaston internetsivut, osio Kirjailijat Oulussa. (tulostettu 27.10.2008)
3) Kalemaa, Kalevi (2004). Anu Kaipainen. Kirjassa: Suomen Kansallisbiografia, osa 4.
