Logo Näytelmat.fi

Carlo Collodi

Firenze , 24.11.1826 - 26.10.1890

Carlo Collodi, oikealta nimeltään Carlo Lorenzini, oli italialainen lehtimies ja kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on romaani Pinokkion seikkailut vuodelta 1883.

Nuorena Collodi opiskeli teologiaa, filosofiaa ja retoriikkaa. Hänen päämääränään oli papin ammatti yhtä lailla kuin laajan yleissivistyksen hankkiminen. Ajatus pappiudesta kuitenkin jäi, ja vuonna 1843 Collodi pestautui töihin Firenzen tunnettuun Piatin kirjakauppaan. Collodin suhde kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen syveni. Hän alkoi kirjoittaa erinäisiin aikakauslehtiin ja myöhemmin myös perusti uusia lehtiä. Lisäksi Collodi eteni urallaan Piatin kirjakaupan johtajaksi ja toimi aktiivisena kääntäjänä.

Kirjailijana Collodin tuotannosta on jäänyt elämään erityisesti Pinokkion seikkailut -satuteos. Alun perin se julkaistiin osissa lapsille suunnatussa aikakauslehdessä Giornale per i bambini ja sitten vuonna 1883 yhtenä kirjana. Pinokkion seikkailut kertoo eläväksi muuttuvasta puunukesta Pinokkiosta ja tämän isästä, köyhästä puusepästä Gepettosta. Pinokkion tarina on sittemmin valikoitunut länsimaisen lastenkirjallisuuden klassikoksi. Siitä on tehty useampi elokuva ja televisiosarja, teatterisovituksista puhumattakaan. Meillä Suomessa Pinokkion seikkailuja on esitetty teatterissa muutaman vuoden välein tasaisesti aina 40-luvulta lähtien.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Pinokkio

Carlo Collodi ( Kirjailija )

Lastennäytelmä

2002

Lue lisää

Pinokkio

Carlo Collodi ( Kirjailija )

Lastennäytelmä, Musiikkinäytelmä

1997

Lue lisää

Pinokkio

Carlo Collodi ( Kirjailija )

Komedia, Lastennäytelmä

2005

Lue lisää

Pinokkio

Carlo Collodi ( Kirjailija )

Lastennäytelmä

1990

Lue lisää

Pinokkio

Carlo Collodi ( Kirjailija )

Lastennäytelmä

2002

Lue lisää

Pinokkio

Carlo Collodi ( Kirjailija )

Lastennäytelmä

1993

Lue lisää

Pinokkio

Carlo Collodi ( Kirjailija )

Lastennäytelmä, Nukketeatteri

1994

Lue lisää

Pinokkio

Carlo Collodi ( Kirjailija )

Lastennäytelmä, Musiikkinäytelmä, Nuortennäytelmä

2005

Lue lisää

Pinokkio pitkänenä

Carlo Collodi ( Kirjailija )

Lastennäytelmä, Nukketeatteri

1984

Lue lisää

Pinoccio - Puunuken seikkailut

Carlo Collodi ( Kirjailija )

Draama, Lastennäytelmä

1954

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista