Logo Näytelmat.fi

Erikka Jussila

1948 -

Muut ammatit: Käsikirjoittaja, graafinen suunnittelija
Koulutus: Ekonomi, FM

Tarinaan tarvitaan dramaturgia

”Kirjoitan joko omasta kokemuksestani tai halusta tietää jotain”, kirjailija Erikka Jussila kertoo.

Jussila on kirjoittanut näytelmiä, televisiosarjoja, kuunnelmia, dokumentteja ja mainoksia. Kaiken kirjoittamisen pääperiaatteeksi hän nostaa omakohtaisuuden. Jussila onkin kirjoittanut tarinoita, joiden alkulähde on todellisissa ihmiskohtaloissa tai kokemuksissa.
”Elämässähän ei sinällään ole draaman kaarta. Toki se alkaa ja päättyy, mutta siinä välissä tapahtuu kaikenlaista ilman selvää alkua, keskikohtaa ja loppua. Kokemuksen muuntamiseen tarinaksi tarvitaan dramaturgia.”

Omakohtaisuuden periaatetta Jussila on noudattanut perustamassaan Pikku-Huopalahden yhteisöteatterissa, jossa hän kirjoittaa näytelmiä teatterilaisten omista kokemuksista.
”Vetämäni kolme vuoden pituista projektia olivat mullistavia monen teatterilaisen elämässä, ja yleisön palautteesta päätellen esitykset hyvinkin koskettavia. Periaate oli, että teatteri tehdään itse ja omista aineksista. Siten harrastajateatterikin voi tarjota yleisölle jotakin aivan omaa, jotain sellaista, jonka vain ne ihmiset voivat antaa.”

Synnynnäinen kirjailija?
Jussilan kirjoittamisen halu syttyi varhain, vaikka näytelmäkirjailijana hän debytoikin vasta keski-iässä.
”Yritin 5-vuotiaana kirjoittaa rakkausromaania, ja näytelmiä pulppusi varhaisessa teini-iässä, mutta kun matikan kokeesta tuli kutonen, isä kielsi sellaiset hömpötykset. En tiedä mistä näytelmien kirjoittaminen tuli, olisikohan ollut synnynnäistä?”

Näytelmien pariin Jussila palasi vasta 30 vuotta myöhemmin. Hän oli työskennellyt pitkään mainosalalla ja kirjoittanut tuolloin muun muassa mainoselokuvia ja radiomainontaa. Tarinoiden tekeminen oli siten tuttua. Mutta vasta aloitettuaan opinnot Teatterikorkeakoulussa 1990-luvulla hän uskalsi ryhtyä jälleen kirjoittamaan näytelmiä. Koulussa piti kirjoittaa paljon, mikä sopi Jussilalle, sillä hän epäili saaneensa isänsä kiellosta jonkinlaisen psyykkisen esteen fiktion kirjoittamiselle.

Näytelmiä puun takaa
Jussilan ensimmäinen näytelmä oli Mänkki, tarina köyhästä oululaisesta pikkupojasta, joka haaveilee pääsevänsä tähdenpyörittäjäksi Tiernapoikiin.
”Outi (Outi Ahola) ja minä olimme ensin tekemässä Mänkistä lyhytelokuvaa. Mutta sitten tuli mieleen, että tämän aiheenhan pitäisi kiinnostaa Oulun kaupunginteatteria. Ja siitä tuli Oulussa arvostelumenestys!”

Sama kaava on toistunut muissakin Jussilan näytelmissä.
”Näytelmät ovat tulleet minulle vähän puun takaa. Esimerkiksi Hypermarket-näytelmää kirjoitimme ensin Outin kanssa televisioon. Mutta se oli kuulemma liian kallis sinne. Teimme siitä sitten näytelmän, jota on esitetty ympäri Suomea.”

Hypermarketin aiheena on naisten ja miesten kamppailu parisuhdemarkkinoilla. Jussila kuvailee Hypermarketia nykyaikaiseksi versioksi Maria Jotunin Miehen kylkiluu -näytelmästä (1913).
Hypermarket syntyi rakkaudesta Jotuniin, johon liittyy gradunikin. Jos Jotuni olisi kirjoittanut jollain muulla kielellä, hänen tekstinsä olisivat suurta maailmankirjallisuutta. Hypermarket on tutkimus siitä, mitä sanottavaa Jotunilla on meidän ajallemme.”

Jotunin ihmissuhdekiemurat ovat aiheina ajattomia, samoin Erikka Jussila haluaa teksteissään tuoda esiin aiheita, jotka kertovat muustakin kuin tästä hetkestä. Mänkki esittää taiteilijan kivikkoisen kasvutarinan ja sen, miten jo lapsessa elää taiteilijan kutsumus ja herkkyys havaita jotain itseä suurempaa. Hypermarketissa taas tarkastellaan komedian keinoin ihmisluotoa, rakkauden käsitettä ja sukupuoliroolien kulttuurisidonnaisuutta.
”Eiköhän kaikilla ole siitä jotain omakohtaista sanottavaa”, Jussila uskoo.

Mirja Vinberg-Mäkinen / Sunklo 3.6.2009

Teokset

Hypermarket

Erikka Jussila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2001

Lue lisää

Hyvää aikaa

Erikka Jussila ( Kirjailija )

Draama

2004

Lue lisää

Liekehtivät tuulipuvut

Erikka Jussila ( Kirjailija )

Draama, Musiikkinäytelmä

2010

Lue lisää

Mänkki

Erikka Jussila ( Kirjailija )

Draama, Musiikkinäytelmä

2002

Lue lisää

Voitto kotiin, Kauhiainen!

Erikka Jussila ( Kirjailija )

Nuortennäytelmä

2005

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista