Logo Näytelmat.fi

Fogeli

Helsinki , 20.7.1894 - 25.

Ola Fogelberg, taiteilijanimeltään Fogeli, oli suomalainen sarjakuvataiteilija ja rakastetun Pekka Puupää -hahmon isä. Fogelbergia pidetään suomalaisen sarjakuvataiteen pioneerina, joka paitsi toimi aktiivisena piirtäjänä koko elämänsä ajan, myös siirsi tietotaitoaan nuoremmille sukupolville.

Fogelberg oli nuoruudessaan menestyvä kilpajuoksija, ja teki suomenennätykset kahdeksansadan- ja tuhannen metrin juoksuissa. Fogelberg ei kuitenkaan halunnut ammattiurheilijaksi, vaan lopetti kilpailemisen 21-vuotiaana ja siirtyi elättämään itsensä itseoppineena piirtäjänä.

Fogelberg toimi piirtäjänä useissa suomalaisissa lehdissä kuten Työväen Urheilulehdessä sekä Työmies ja Kurikka -lehdissä. Suomen sisällissodan jälkeen Fogelberg siirtyi Osuusliike Elannon palvelukseen, jossa kohosi mainospäälliköksi ja työskenteli aina vuoteen 1945 asti.

Fogelbergin taiteellisen uran virstanpylväisiin voidaan lukea Suomen kuvalehdessä 1917 ilmestynyt maamme ensimmäinen jatkosarjakuva Janne Ankka, jonka kirjailija Jalmari Finne käsikirjoitti ja Fogelberg kuvitti. Pekka Puupää -hahmo syntyi vuonna 1925, kun samanniminen sarjakuva alkoi Fogelbergin ideoimana ja piirtämänä ilmestyä silloisessa Kuluttajain Lehdessä.

Fogelberg piirsi Pekka Puupää -sarjakuvia kahdenkymmenenseitsemän vuoden ajan, vuoteen 1952 asti. Rinnalleen Puupää sai Fogelbergin piirtämänä useita samanhenkisiä sarjakuvia, sellaisia kuten Kilu-Kalle ja Herra Pätkä.

Pekka Puupää -sarjakuvan piirtämistä Fogelbergin kuoleman jälkeen, jatkoi tämän tytär Toto Fogelberg-Kaila, oikealta nimeltään Ruth Elisabeth Fogelberg-Kaila. Suomen Filmiteollisuus teki Pekka Puupää -sarjakuvien pohjalta myöhemmin yhteensä 13 elokuvaa.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2011

Teokset

Pekka Puupää

Fogeli ( Kirjailija )

Komedia, Musiikkinäytelmä

1983

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista