Harri Virtanen

Yle / Seppo Sarkkinen

Harri Virtanen (s. 1963) on käsikirjoittaja ja dramaturgi, joka on teatterimaailman lisäksi työskennellyt paljon televisiopuolella. Virtasen teoksissa sekoittuu usein draama ja komedia, ja hän itse katsookin olevansa komediakirjoittaja vastoin tahtoaan: "Mitään sellaista valintaa en koskaan ole tehnyt, mutta aihe kuin aihe muuttuu komediaksi."

Virtasen kirjoittamia näytelmiä on esitetty lähes kahdessakymmenessä suomalaisessa ammattiteatterissa, ja hänen teoksiaan on tämän lisäksi käännetty noin kymmenelle eri kielelle. Näytelmäteoksia on syntynyt sekä aikuisille että nuoremmalle yleisölle.

Näytelmien lisäksi useita palkittuja televisiosarjoja käsikirjoittanut Virtanen on myös työskennellyt muun muassa WSOY:n kaunokirjallisuuden kustantajana, Yle TV1:n draamasta, fiktiosta ja viihteestä vastaavana ohjelmapäällikkönä, Nelosen käsikirjoituspäällikkönä, dramaturgian professorina, toimittajana, kolumnistina ja festivaalijohtajana. Opintojakin on kertynyt: Helsingin yliopistossa taidehistoriaa ja estetiikkaa, teatteritaiteen maisterin tutkinto Teatterikorkeakoulussa, ja myöhemmin analyyttistä psykologiaa Helsingissä, Zürichissä ja Kööpenhaminan Jung-instituutissa.

Palkintoja
Venla, paras tv-elokuva: Jatkoaika, 2000
Telvis, paras käsikirjoitus: Kylmäverisesti sinun, 2001
Media ja Message Gran prix, paras käsikirjoitus ja paras draamasarja: Kylmäverisesti sinun, 2002
Venla, paras käsikirjoitus: Kylmäverisesti sinun, 2002
Venla, kunniakirja, 2005
Venla, paras draamasarja: Suojelijat, 2008

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli JulkaisuLajittele nousevasti Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Fastighetsmäklare mot sin vilja kirjailija 2017 Draama Ruotsi Suomi
Nam Nam kirjailija 2017 Draama Ruotsi
The Problem kirjailija 2017 Draama Englanti Suomi
Löptid kirjailija 2017 Draama Ruotsi Suomi
Mistä on isot pojat tehty? kirjailija 2011 Draama Suomi
Entäs nyt, Virtanen? kirjailija 2010 Komedia, Draama Suomi
Juoksuaika kirjailija 1996 Komedia, Draama Suomi
Pinokkio dramatisoija 1994 Nukketeatteri, Lastennäytelmä Suomi
Rahat tai bänks kirjailija 1994 Komedia, Draama Suomi
Kahdeksas sinfonia kirjailija 1994 Draama Suomi
Kiinteistövälittäjä vastoin tahtoaan kirjailija 1989 Komedia, Draama Suomi
Älli hillossa kirjailija 1988 Lastennäytelmä Suomi