Logo Näytelmat.fi

Johan Bargum

Helsinki , 13.5.1943 -

Johan Bargum on suomenruotsalainen kirjailija. Bargumin tuotanto käsittää romaaneja, novellikokoelmia ja näytelmiä. Yksin ja yhdessä Bengt Ahlforsin kanssa hän kirjoittanut useita menestyksekkäitä revyy- ja kabareekäsikirjoituksia teatteriin. Bargum valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1969. Ensimmäisen novellikokoelmansa Svartvitt hän julkaisi vuonna 1965. Kaikkiaan Bargum on julkaissut kuusitoista proosateosta, viimeisimpänä vuonna 2011 ilmestyneen pienoisromaanin Seglats i september. Bargumin teoksia ovat myös mm. romaanit Sensommar (1993) ja Den första snön (2006) sekä novellikokoelmat Charlie Boy (1995) ja Avsked (2003). Suurin osa Bargumin teoksista on suomennettu.

Draaman puolella Bargum on tehnyt yhteistyötä etenkin Bengt Ahlforsin mutta myös Claes Anderssonin kanssa. Bargumin tunnetuin näytelmä on yhdessä Ahlforsin kanssa kirjoitettu aidsia käsittelevä Finns det tigrar i Kongo? (1986). Kolmessakymmenessä maassa kahdellakymmenellä eri kielellä esitettynä se lienee yksi maailmalla parhaiten menestyneistä suomalaisista näytelmistä. Kaikkiaan Bargum on kirjoittanut kymmeniä näytelmiä, revyytekstejä ja kabareita lukuisille suomalaisille ammattiteattereille. Bargumin näytelmiä ovat mm. Kropp (1969), 13 – 14 – 15 Puhutaan meistä (1970) ja Hemmkomsten (1975). Aivan erityinen suhde Bargumilla on helsinkiläiseen Lilla Teaterniin. Useiden Lillanille kirjoitettujen menestysnäytelmien lisäksi Bargum toimi teatterin johtajana vuosina 2000–2001 ja hallituksen puheenjohtajana vuosina 2000–2003.

Bargumille on myönnetty mm. Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n Lea-palkinto vuonna 1988, Sveriges Radio:n romaanipalkinto vuonna 1994 sekä yhteensä viisi Suomen valtionpalkintoa ja kolme Svenska Litteratursällskapetin kirjallisuuspalkintoa. Viimeisin tunnustus on kirjallisuuden valtionpalkinto 2016.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Are there tigers in the Congo

Johan Bargum ( Kirjailija )

Draama

2017

Lue lisää

Capital gains

Johan Bargum ( Kirjailija )

Draama

1993

Lue lisää

Den första snön

Johan Bargum ( Kirjailija )

Draama

2000

Lue lisää

Gibt es Tiger in Kongo?

Johan Bargum ( Kirjailija )

Draama

2017

Lue lisää

Hay tigeres en el Congo

Johan Bargum ( Kirjailija )

Draama

2017

Lue lisää

Häxskogen

Johan Bargum ( Kirjailija )

Draama

1984

Lue lisää

Kalla mig inte Sessan!

Johan Bargum ( Kirjailija )

Draama, Lastennäytelmä

1996

Lue lisää

Piirileikki

Johan Bargum ( Kirjailija )

Komedia

1979

Lue lisää

Ringleken

Johan Bargum ( Kirjailija )

Draama

2017

Lue lisää

Startkapitalet

Johan Bargum ( Kirjailija )

Draama

1993

Lue lisää

Veronika

Johan Bargum ( Kirjailija )

Draama

1981

Lue lisää

Y-a-t-il des Tigres au Congo?

Johan Bargum ( Kirjailija )

Draama

1989

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista