Logo Näytelmat.fi

Jouko Puhakka

Kontiolahti , 5.5.1922 - 4.2.2002

Jouko Puhakka oli suomalainen kirjailija. Kalastustarinoita, nuortenkirjoja ja näytelmiä kirjoittanut Puhakka oli taitava luonnon kuvaaja sekä maaseudun ja kaupungin rajapintojen tutkija. Ennen kirjailijaksi ryhtymistään Puhakka työskenteli myllärinä ja ammattikalastajana.

Puhakan esikoiskirja on kalastusaiheinen proosateos Kalatulet vuodelta 1958. Muita Puhakan erähenkisiä proosakirjoja ovat mm. Ukkoahvenia, kalakukkoja, tuulasöitä (1975) ja Haavilla ja haulikolla (1994), joka ilmestyi myös äänikirjana vuonna 1993.

Puhakka kirjoitti useita maalaiselämää kuvaavia, osin humoristisia, osin vakavampihenkisiä näytelmiä. Näistä hyvin menestyneitä ovat etenkin Joensuun Kaupunginteatterissa kantaesitetyt Hyvästi Mansikki (1969), Pois alta, akkavalta (1970) ja Väinämöinen ja kumppanit (1972). Suomalaista maaltamuuton ilmiötä tutkiskeleva, surumielinen Hyvästi Mansikki on 70-luvun teatteriklassikko. Sitä esitettiin kantaesitystä seuranneena vuonna 1970 yhteensä viidessä suomalaisessa ammattiteatterissa. Puhakalle on myönnetty Pro Finlandia -mitali vuonna 1972.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Akat asialla

Jouko Puhakka ( Kirjailija )

Komedia

1981

Lue lisää

Farväl Mansikki

Jouko Puhakka ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1983

Lue lisää

Hyvästi Mansikki

Jouko Puhakka ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1969

Lue lisää

Kesälystit Lempilässä

Jouko Puhakka ( Kirjailija )

Komedia

1992

Lue lisää

Kesämökkihöperöt

Jouko Puhakka ( Kirjailija )

Komedia

1972

Lue lisää

Miettis Kallen kuolintanssi

Jouko Puhakka ( Kirjailija )

Draama

1979

Lue lisää

Perintö

Jouko Puhakka ( Kirjailija )

Komedia

1979

Lue lisää

Vaskentakoja

Jouko Puhakka ( Kirjailija )

Draama

1961

Lue lisää

Vähäsyrjän Seksus

Jouko Puhakka ( Kirjailija )

Komedia

1981

Lue lisää

Väinämöinen ja kumppanit

Jouko Puhakka ( Kirjailija )

Komedia

1972

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista