Kreetta Onkeli

Syntynyt: 
1.3.1970
Syntymäpaikka: 
Jyväskylä

Kreetta Onkeli on suomalainen kirjailija, kolumnisti ja toimittaja. Hänen esikoisromaaninsa Ilonen talo oli Suomessa kirjallinen tapaus ilmestyessään vuonna 1996. Se käsittelee lapsen näkökulmasta elämää alkoholisoituneen ja mielenterveysogelmista kärsivän yksinhuoltajaäidin perheessä.

Onkkeli vietti lapsuutensa Luhangassa, jonne myös esikoisromaani tapahtuvat sijoittuvat, sekä myöhemmin myös Joutsassa. Koulutukseltaan Onkeli on ylioppilas. Hän opiskeli Teatterikorkeakoulussa dramaturgilinjalla muutaman vuoden, kunnes keskeytti opintonsa ja keskittyi työskentelemään vapaana kirjailijana.

Onkelin esikoisteos Ilonen talo sai ilmestymisvuonnaan Kalevi Jäntin palkinnon. Vuonna 2006 Onkeli kirjoitti romaaninsa pohjalta samaa nimeä kantavan kolmiosaisen tv-elokuvan yhdessä ohjaaja Maria Ruotsalan kanssa. Ilonen talo on myös dramatisoitu teatteriin Mika Terävän toimesta. Se sai ensi-iltansa Teatterikoneen kiertuenäytelmänä vuonna 2005.

Onkeli on kirjoittanut myös kolme muuta romaania. Ne ovat ilmestymisjärjestyksessä Beige (2005), Kotirouva (2007) ja Kutsumus (2010). Lisäksi Onkelilta on julkaistu novellikokoelma Tervetuloa paratiisiin (2003) ja koottujen kolumnien kokoelma Luulotieteen kandidaatti (2007).

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Ilonen talo kirjailija 2005 Draama Suomi