Logo Näytelmat.fi

Maijaliisa Dieckmann

1934 -

Muut ammatit: Luokanopettaja

Maijaliisa Dieckmann kirjoittaa ennen kaikkea nuorille. Hänen runsaaseen tuotantoonsa kuuluu näytelmien lisäksi historiallisia romaaneja.

“Haluan kirjoissani kertoa lapsille ja nuorille heidän oman maansa ja kansansa entisestä elämästä. Haluan osoittaa, että ihminen voi elää onnellista ja täysipainoista elämää myös ilman niitä hyödykkeitä ja turhakkeita, joista nykyajan nuoret näyttävät olevan riippuvaisia. Haluan myös tuoda esiin positiivisia elämänarvoja, ystävyyttä ja rakkautta, toisista välittämistä.” (1)

Dieckmann on kirjoittanut yhteensä viitisenkymmentä lastenkirjaa, joista parikymmentä on historiallisia nuortenromaaneja. Lisäksi hän on kirjoittanut yhden lasten televisionäytelmän, kolme kuunnelmaa ja kolme aikuisten romaania.

Dieckmann on tehnyt pitkän päivätyön harrastajateatterin ja lasten näytelmäharrastuksen parissa käsikirjoittajana ja ohjaajana sekä opettajien kouluttajana. Kun koulujuhlat 1980-luvulla olivat vakavasti uhanalainen laji, puolusti Dieckmann opettajille suuntautuneissa luennoissaan oppilaitten oikeutta päästä esiintymään ja kokemaan näyttämöilmaisun iloa.

“Kun olin opettaja, kannoin huolta koululaisten lukutaidosta ja yritin istuttaa heihin kirjallisen sivistyksen intoa. Harrastukseni oli näytelmäkerhojen ohjaaminen. Myös siinä työssä oli helppo johdattaa näyttelevät nuoret kirjallisuuden äärelle.” (1)

Dieckmannin mielestä näytelmäkirjallisuus onkin äidinkielen opetuksen jalostunein muoto.
”Näytelmien kautta harjoitetaan ilmaisua, tutustutaan kirjallisuuteen sekä kehitetään vastuuntuntoa”, Maijaliisa Dieckmann huomauttaa.

Mirja Vinberg-Mäkinen / Sunklo 13.5.2009

Sitaattilainausten lähde:
(1) Itä-Uudenmaan kirjailijat -sivusto. Dieckmann, Maijaliisa (tulostettu 5.5.2009)

Palkinnot:
Suomen Nuorisokirjailijat ry:n Arvid Lydecken -palkinto 2011
Pohjoismainen kuunnelmapalkinto 1976

Teokset

Fredrika-rouvan koulun tytöt

Maijaliisa Dieckmann ( Kirjailija )

Draama

2007

Lue lisää

Maa jota rakastan

Maijaliisa Dieckmann ( Kirjailija )

Musiikkinäytelmä, Nuortennäytelmä

1994

Lue lisää

Metsäseikkailu - Kuinka peikot oppivat lukemaan

Maijaliisa Dieckmann ( Kirjailija )

Komedia, Lastennäytelmä

1998

Lue lisää

Musketti ja sulkakynä

Maijaliisa Dieckmann ( Kirjailija )

Draama

1998

Lue lisää

Pieni merenneito

Maijaliisa Dieckmann ( Kirjailija )

Lastennäytelmä

1994

Lue lisää

Prinsessa Ruusunen

Maijaliisa Dieckmann ( Dramatisoija )

Lastennäytelmä, Nuortennäytelmä

1983

Lue lisää

Salaperäinen härvelivekotin

Maijaliisa Dieckmann ( Kirjailija )

Lastennäytelmä

1994

Lue lisää

Sampo Lappalainen

Maijaliisa Dieckmann ( Dramatisoija )

Lastennäytelmä

1994

Lue lisää

Totuuden helmi

Maijaliisa Dieckmann ( Sovittaja )

Lastennäytelmä

1994

Lue lisää

Vuorenkuninkaan vangit

Maijaliisa Dieckmann ( Kirjailija )

Lastennäytelmä

1998

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista