Logo Näytelmat.fi

Maiju Lassila

Tohmajärvi , 28.1.1868 - 21.5.1918

Maiju Lassila nimimerkin takana on suomalainen kirjailija ja lehtimies Algot Untola. Untolan tunnetuin teos on Tulitikkuja lainaamassa (1938). Muita Untolan nimimerkkejä ovat mm. Irmari Rantamala, Väinö Stenberg, J. I. Vatanen, Liisan-Antti ja Jussi Porilainen.

Untolan isä kuoli pojan ollessa vielä pieni. Untolan äiti meni uusiin naimisiin, mutta kirjailijan isäpuoli kärsi alkoholiongelmasta. Rikkinäinen lapsuus päättyi, kun koulussa hyvin menestyvä Untola pääsi sukulaisten avustuksella Sortavalan seminaariin. Untola valmistui kansakoulunopettajaksi vuonna 1891 ja toimi joitakin vuosia opettajan ammatissa eri puolilla Suomea. Vuoden 1900 tienoilla Untola siirtyi puutavarakauppiaaksi Pietariin. Venäjällä Untola tutustui vallankumouksellisiin piireihin ja oli oman kertomansa mukaan järjestämässä sisäministeri von Plehwen kuolemaan johtanutta pommiattentaattia.

Attentaatin jälkeen Untola palasi Suomeen ja vanhaan ammattiinsa kansakoulunopettajaksi. Samalla hän alotiti lehtikirjoittelun Suomalaisen puolueen Kokkola-lehteen. Myöhemmin hän toimi myös Satakunta-lehden päätoimittajana ja Työmies-lehden toimittajana. Untola oli tunnettu poliittisesta agitaatiostaan. Suomen sisällissodassa hän oli punaisten puolella. Valkoisten joukot teloittivat hänet Suomenlinnassa vuonna 1918.

Kirjailijana Untola tunnetaan ennen muuta Tulitikkuja lainaamassa -romaanin kirjoittajana. Romaani on eräänlainen humoristinen veijaritarina ja kertoo tulitikkuja naapuriin lainaamaan lähtevästä Antti Ihalaisesta. Matkalla Antti tapaa kosiomatkalla olevan ystävänsä Jussi Vatasen ja päättää liittyä tämän seuraan. Miehet joutuvat toinen toistaan seuraaviin kommelluksiin ja väärinkäsityksiin, eikä tulitikkujen lainaamisesta tahdo tulla mitään.

Tulitikkuja lainaamassa -romaanin lisäksi Untola kirjoitti yhteensä parisenkymmentä kirjaa ja useita näytelmiä, mm näytelmät Kun lesket lempivät, Kun ruusut kukkivat, Luonnonlapsia ja Nuori mylläri. Untolan näytelmiä on esitetty suomalaisessa teatterissa ahkerasti. Monista näytelmistä, kuten myös Untolan romaaneista on tehty useita teatterisovituksia. Erityisen suosittu myös teatterissa on ollut juuri Tulitikkuja lainaamassa.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Ikiliikkuja

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1975

Lue lisää

Ikiliikkuja

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2020

Lue lisää

Ikiliikkuja

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2018

Lue lisää

Jussi Purasen hääpäivä

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Komedia

1986

Lue lisää

Kilpakosijat

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1976

Lue lisää

Kun lesket lempivät

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1912

Lue lisää

Kun lesket lempivät

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama

1996

Lue lisää

Kun ruusut kukkivat

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1912

Lue lisää

Kun ruusut kukkivat

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1993

Lue lisää

Kun ruusut kukkivat

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1996

Lue lisää

Kun ruusut kukkivat

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1982

Lue lisää

Kuolleista herännyt

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2002

Lue lisää

Kuolleista herännyt

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Komedia

1998

Lue lisää

Kuolleista herännyt

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Komedia

1983

Lue lisää

Liika viisas

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1978

Lue lisää

Liika viisas

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2000

Lue lisää

Liika viisas

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2013

Lue lisää

Liika viisas

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1976

Lue lisää

Liika viisas

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1986

Lue lisää

Liika viisas

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1981

Lue lisää

Liika viisas

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2017

Lue lisää

Luonnon lapsia

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama

1912

Lue lisää

Manasse Jäppinen

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Komedia

1975

Lue lisää

Mimmi Paavaliina

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1948

Lue lisää

Mimmi Paavaliina

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1985

Lue lisää

Naisten hurmaaja

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1988

Lue lisää

Naisten hurmaaja

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Komedia

1986

Lue lisää

Naistenhurmaaja

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2018

Lue lisää

Naistenhurmaajat

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2001

Lue lisää

Nuori Mylläri

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1912

Lue lisää

Nuori mylläri

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia, Musiikkinäytelmä

1977

Lue lisää

Nuori mylläri

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1978

Lue lisää

Pirttipohjalaisia

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Komedia

1974

Lue lisää

Purasen häät

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia, Musiikkinäytelmä

1982

Lue lisää

Purasen häät

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1955

Lue lisää

Tulitikkuja lainaamassa

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1998

Lue lisää

Tulitikkuja lainaamassa

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1994

Lue lisää

Tulitikkuja lainaamassa

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2001

Lue lisää

Tulitikkuja lainaamassa

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1997

Lue lisää

Tulitikkuja lainaamassa

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1977

Lue lisää

Tulitikkuja lainaamassa

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1999

Lue lisää

Tulitikkuja lainaamassa

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2018

Lue lisää

Tulitikkuja lainaamassa

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2016

Lue lisää

Tulitikkuja lainaamassa

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2005

Lue lisää

Tulitikkuja lainaamassa

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1985

Lue lisää

Viisas neitsyt

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1913

Lue lisää

Viisas neitsyt

Maiju Lassila ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1979

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista