Logo Näytelmat.fi

Matti Ijäs

Helsinki , 25.2.1950 -

Matti Ijäs on suomalainen käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Hän on eräs harvoista suomalaisista auteur-ohjaajista, mikä tarkoittaa, että useimmiten hän myös käsikirjoittaa ohjaamansa elokuvat.

Ijäs on opiskellut yhteiskuntatieteitä Tampereen yliopistossa. Elokuvan pariin hän ajautui 1970-luvun lopulla. Aluksi Ijäs toimi käsikirjoittajana tehden tekstit mm. János Zsombolyain elokuvaan Tullivapaa avioliitto (1980) ja Mikko Niskasen elokuvaan Ajolähtö (1982). Vähitellen Ijäs laajensi työtään käsikirjoittamisesta ohjaamiseen.

Aluksi Ijäs teki lastenelokuvia, mutta siirtyi pian töihin Ylen televisioteatteriin. Ylelle Ijäs teki mm. televisiosarjat Viimeinen keikka (1984), Painija (1985) ja Katsastus (1988). Viimeinen keikka -sarjalle myönnettiin Venla-palkinto.

Vuonna 1983 Ijäs kirjoitti ja ohjasi ensimmäisen kokopitkän teatterielokuvansa Koomikko. Esikoiselokuvan jälkeen Ijäs on ohjannut neljä kokopitkää elokuvaa, viimeisimpänä nyrkkeilystä ja isä-poika -suhteesta ammentavan Haaveiden kehä -elokuvan (2002). Teatterielokuvien ohella Ijäs on jatkanut työtään televisiossa. 2000-luvulla hän on ohjannut mm. menestyssarjat Tuulikaappimaa (2003) ja Enon opetukset (2011).

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Viimeinen keikka - Saattokeikka

Matti Ijäs ( Kirjailija )

Draama

1987

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista