Koulutus: FM
Muut ammatit: ohjaaja, kouluttaja, opettaja
Teatteri on silta ihmisiin
-Keskustelu yleisön kanssa on näköjään töilleni keskeistä, nauraa näytelmäkirjailija ja ohjaaja Merja Repo.
Piirre voi johtua siitä, että Repo on valmistunut tarinateatteriohjaajaksi ja hän on myös ohjannut ja näytellyt Tampereen Tarinateatterissa seitsemän vuoden ajan.
Tarinateatteri on improvisaatioteatteria, joka rakentuu yleisön varaan. Ensin ohjaaja houkuttelee katsojat kertomaan tositarinoita elämästään, minkä jälkeen näyttelijät esittävät nuo tarinat takaisin yleisölle. Tällä tavoin, yleisöä kuunnellen, muodostuu myös osa Merja Revon näytelmistä.
Repo ei pyydä kertomuksia yleisöltään, sen sijaan hänen käsikirjoittamansa Likainen sukka -näytelmä päättyy aina keskustelutilaisuuteen.
-Se on oikeastaan kuin näytelmän toinen näytös. Yleisö saa osallistua keskusteluun jos haluaa – ja useimmiten yli puolet haluaa.
Uupumuksen harso
Likainen sukka kertoo tarinan tunnollisen työntekijän loppuun palamisesta. Ilmiö on tuttu myös kirjailijalle itselleen.
-Uupumuksesta tulee kuin harso itsen ja muiden välille, eikä saa kontaktia muihin ihmisiin. Mikä on toisaalta myös hyvä, sillä harso ikään kuin suojaa tilttaavaa konetta, Repo pohtii.
Kirjailijan mukaan tarinoiden purkaminen yhdessä on hyvin palkitsevaa. Moni Likaisen sukan katsoja onkin näytelmän jälkeen jakanut kokemuksiaan juuri loppuun palamisesta.
Revon tekstit käsittelevät muitakin vakavia aiheita. Lokakuun puolivälissä Tampereen Työväenteatterissa ensi-iltansa saava Särkynyt malja kuvaa perheväkivaltaa.
-Näytelmä on naisen sisäinen matka sen ihmetyksen äärelle, että miten hänelle onkaan käynyt näin, Merja Repo kuvaa.
Särkynyt malja palaa parisuhteen ja rakastumisen alkujuurille, josta se vähitellen nousee selviytymiskertomukseksi naisesta, joka koki parisuhdehelvetin ja jätti sen taakseen.
Tuorein Revon näytelmistä, Miisa tuu ikkunaan, puolestaan kertoo toisenlaisesta mielen matkasta. Siinä nuori tyttö pakenee ympäristön paineita omaan sisäiseen todellisuuteensa.
-Näytelmä kuvaa äidin näkökulmasta sitä valtavaa hämmennystä kun tytär muuttuu niin erilaiseksi, ettei häntä enää tunnista.
Teatteri kuin kirkko
Aurinkoista Merja Repoa ei uskoisi synkkiin aiheisiin keskittyväksi kirjailijaksi. Hänelle tärkeää onkin vaikeuksien helpottaminen jakamisen ja yhteisöllisyyden kautta.
Usein sairauksien tai muiden vaikeuksien edessä ajattelu kiertyy oman itsen ympärille. Kysymys ”Miksi juuri minulle kävi näin?” valtaa ajatukset, eikä itsesäälistä ole helppo päästä irti.
-Teatteri on paikka, jossa voi löytää sillan toisiin ihmisiin. Se voi viedä myös häpeäntunnetta pois kun kuulee että muillakin voi olla samanlaista, kirjailija miettii.
Toisaalta ongelmia myös salataan, eikä surun tai ahdistuksen aiheita uskalleta näyttää muille.
-Pidämme helposti yllä onnellisuusmuuria, sitä kun raottaa niin huomaa, että tässä samassa ajassa elävillä ihmisillä on samoja ongelmia.
Repo tahtoo tuoda yleisönsä osaksi jotain suurempaa ja hän uskoo vahvasti yhteisön voimaan.
-Ihminen on sosiaalinen olento, yhteys muihin on välttämätöntä! Yhteisö tekee ihmisestä ehjemmän. Nykyään sukuyhteisöt ja monet muut perinteiset tukiverkot ovat hajonneet. En kuulu kirkkoon, mutta silti minulle teatteri voi olla kuin kirkko – se voi tarjota, jos nyt ei ihan hengellistä, niin ainakin henkisen yhteisön johon kuulua.
Mirja Vinberg-Mäkinen / Sunklo 2008
