Logo Näytelmat.fi

Steve Tesich

Užice, , 29.09.1942 - 1.7.1996

Steve Tesich oli jugoslavialaissyntyinen, jo lapsena Yhdysvaltoihin muuttanut näytelmäkirjailija, novellisti ja elokuvakäsikirjoittaja.

Tesich syntyi nykyisen Serbian alueella sijaitsevassa Užicessa. Perhe muutti East Chicago -pikkukaupunkiin Yhdysvaltojen Indianaan Tesichin ollessa neljätoistavuotias. Tesich opiskeli Indianan yliopistossa ja myöhemmin Columbian yliopistossa, jossa suoritti master of arts -tutkinnon pääaineenaan venäläinen kirjallisuus.

Tesich oli tunnetuin elokuvakäsikirjoittajana. Hän voitti Oscar -palkinnon käsikirjoituksestaan elokuvaan Breaking Away (1979). Elokuva kertoo pikkukaupungin nuorukaisista ja heidän kotoa muuttamiseen liittyvistä kasvukivuistaan. Elokuvan tematiikka liikkuu kilpapyöräilyn ympärillä tarinan päähenkilön ollessa innokas, ammattilaisuuteen tähtäävä pyöräilijä. Pyöräilystä ammentaa myös toinen Tesichin tunnettu elokuvatyö, American Flyers (1985). Kevin Costnerin tähdittämä elokuva käsitellee pyöräilyn ohella veljesten välisiä suhteita kun toinen sairastuu vakavasti. Tesich on myös tehnyt käsikirjoituksen John Irwingin romaaniin pohjautuvaan elokuvaan The World According to Garp (1982).

Tesich kirjoitti myös näytelmiä, pääasiassa Broadwaylle. Näistä tunnettuja ovat etenkin The Speed Of Darkness vuodelta 1989 sekä On the Open Road vuodelta 1992. Jälkimmäisen on suomeksi kääntänyt Pentti Saaritsa. Suomenkielisen näytelmän nimi on Taivasalla, ja se kantaesitettiin Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 1996.

Tesich on kirjoittanut myös kaksi romaania ja useita televisiosarjojen käsikirjoituksia. Romaanit ovat Summer Crossing (1982) ja Karoo, joka julkaistiin postuumisti vuonna 1998. Tesichille on myönnetty Oscar -palkinnon lisäksi useita muita pohjoisamerikkalaisia kirjallisuuden sekä elokuva- ja televisioalan palkintoja.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Taivasalla

Steve Tesich ( Kirjailija )

Draama

2007

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista