Teuvo Pakkala

Teuvo Pakkala (alun perin Teodor Oskar Johaninpoika Frosterus) oli prosaisti, näytelmäkirjailija ja suomentaja. Hänet luetaan suomalaisen kirjallisuuden ensimmäisiin kaupunkirealisteihin.

Pakkalan vanhemmat olivat molemmat käsityöläissuvuista. Viisilapsisen perheen muuten vakaata toimeentuloa varjosti isän alkoholismi, josta tämä kuitenkin parantui löydettyään lestadiolaisen uskon. Isän elämänmuutos vakiinnutti perheen tilanteen ja mahdollisti Pakkalan pääsyn oppikouluun. Oppikoulusta Pakkala jatkoi aina ylioppilaaksi Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon (nykyinen Helsingin yliopisto).

Lääketieteen, historian ja kielten opiskelu ei Pakkalaa kuitenkaan jaksanut kiinnostaa, ja niinpä hän keskittyi hyvällä alulla olevaan lehtimiehen uraansa. Pakkala kirjoitti mm. ”Kaiku” -lehteen ja toimi jonkin aikaa ”Keski-Suomi” -lehden päätoimittajana. Näihin aikoihin Pakkala myös vaihtoi sukunimensä. Vuonna 1981 Pakkala perusti yhdessä Juho Siiran kanssa ”Louhi” -lehden, joka ilmestyi seitsemäntoista vuoden ajan. Myöhemmin Pakkala työskenteli kirjailijan työnsä ohella mm. Otavan kustannustoimittajana ja kääntäjänä, sekä kieltenopettajana.

Pakkalan kirjallinen ura rakentui vähitellen lehtimiesvuosien jatkumona. Hänen esikoisteoksensa Lapsuuteni muistoja (1885) aloitti Oulua miljöönään käyttävien teosten sarjan, johon lukeutuvat esikoisen lisäksi teokset Oulua soutamassa (1885), Vaaralla (1891), Elsa (1894), Lapsia (1895), Pikku ihmisiä (1913) sekä näytelmät Kauppaneuvoksen härkä (1901) ja Meripoikia (1915).

Pakkalan muita proosateoksia ovat novellikokoelmat Kertomuksia (1928) ja Väliaita ja muita kadonneita kertomuksia (1986), sekä sivistyneistölle suunnattu romaani Pieni elämäntarina (1902). Pakkalan näytelmistä tunnetuin on Tukkijoella (1899), jota on esitetty paljon niin teatterissa kuin televisiossa. Se onkin esitystiheydessä mitattuna yksi Suomen menestyneimmistä näytelmistä.

Pakkalan tematiikka liikkuu rahvaan ihmisryhmän ympärillä. Pakkala kuvaa yhteiskunnan heikko-osaisia kuten köyhälistöä, työttömiä, lapsia, naisia ja vanhuksia. Hänen yhteiskuntakritiikkinsä on rinnastettavissa Minna Canthin vastaavaan, vaikkakin on hienojakoisempaa. Pakkala oli ensimmäinen suomalainen kirjailija, joka kirjoitti ainoastaan lapsen elämää aiheinaan käyttävät novellikokoelmat Lapsia ja Pikku ihmisiä.

Pakkala sai Valtion kirjallisuuspalkinnon vuosina 1895, 1901 ja 1903.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012