Logo Näytelmat.fi

Tiina Lymi

Tampere , 3.9.1971 -

Tiina Lymi on suomalainen näyttelijä, ohjaaja, näytelmäkirjailija ja käsikirjoittaja. Hänet tunnetaan parhaiten roolisuorituksistaan elokuviin ja televisoon.

Lymi opiskeli Teatterikorkeakoulussa ja on koulutukseltaan teatteritaiteiden maisteri. Lymi kiinnitettiin heti valmistumisensa jälkeen KOM-Teatterin kokoonpanoon, jossa hän sitten työskenteli yhdentoista vuoden ajan. Lymin läpimurto elokuvanäyttelijänä tapahtui niin ikään pian valmistumisen jälkeen, kun hän näytteli naispääosaa Anna-Leena Härkösen kirjoittamassa ja Claes Olssonin ohjaamassa menestyselokuvassa Akvaariorakkaus (1993). Lymille myönnettiin roolista vuoden parhaan naisnäyttelijän Jussi-palkinto. Sittemmin Lymi on näytellyt useissa eturivin suomalaisissa televisiosarjoissa ja elokuvissa, kuten tv-sarjassa Vuoroin vieraissa (1997) sekä elokuvissa Nousukausi (2003), Juoksuhaudantie (2004) ja Onnen varjot (2005).

Viime vuosina Lymi on työskennellyt enenevässä määrin myös ohjaajana ja käsikirjoittajana. Hänen ohjausdepyyttinsä oli Tampereen Työväen Teatteriin vuonna 2007 tehty perhekomedia Loppuun asti lystikkäät. Käsikirjoittajana hän puolestaan aloitti kirjoittajaryhmän jäsenen Uusi Iloinen Teatteri -produktiossa Da Lintsi -koodi (2007). Lymin ohjaaja-kirjoittaja uran tähänastinen kohokohta on hänen vuonna 2010 Ryhmäteatterille kirjoittamansa ja ohjaamansa S.O.S. Se on kerrostalomiljööseen sijoittuva surumielinen komedia kolmesta ihmisestä, jotka ponnistelevat selvitäkseen yhteisön laitamilla. Pertti Sveholmin, Elina Knihtilän ja Santtu Karvosen tähdittämä näytelmä on yhteiskunnallinen puheenvuoro, muttei kurttuotsainen sellainen. Huumoria ja surumielisyyttä taidokkaasti sekoittava näytelmä oli arvostelumenestys.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

S.O.S - Komedia olosuhteiden pakosta

Tiina Lymi ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2010

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista