Jussi Helminen

Born: 
7.10.1947
Place of birth: 
Turku

Jussi Helminen on suomalainen teatterijohtaja, ohjaaja, dramaturgi ja näytelmäkirjailija. Pitkän uran tehnyt Helminen toimii tällä hetkellä Espoon kaupunginteatterin johtajana.

Helminen valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 1971. Uransa alkuvaiheessa Helminen toimi mm. Ahaa-teatterissa ja Turun ylioppilasteatterissa. Vuonna 1986 Helminen valittiin Oulun kaupunginteatterin johtajaksi. Oulussa Helminen oli vuoteen 1990. Ajanjaksoon mahtuu vuoden 1987 Jumalan teatteri -performanssi, jonka Helminen tilasi Teatterikorkeakoulun opiskelijaryhmältä ja joka aiheutti laajan kohun suomalaisessa taidekeskustelussa.

Oulusta Helminen siirtyi Tampereen Työväen Teatterin johtajaksi. Tampereella Helminen oli vuoteen 1998 asti, jonka jälkeen siirtyi vuonna 2000 Espoon kaupunginteatterin johtajaksi. Nykyisessä tehtävässään Helminen on ajanut näkyvästi uuden teatteritalon rakentamista Espooseen.

Helminen on kirjoittanut viitisentoista näytelmää ja dramatisoinut lukuisia. Hän on työskennellyt johtamiensa teattereiden lisäksi myös moniin muihin Suomalaisiin laitosteattereihin, mm. Kouvolan, Mikkelin ja Varkauden teattereihin sekä Jyväskylän, Rauman ja Lappeenrannan kaupunginteattereihin. Helmisen yksittäisistä’ töistä tunnettu on esimerkiksi Anni Blomqvistin romaanisarjan sovitus Myrskyluodon Maija (1991).

Helmiselle on myönnetty Pro Finlandia -mitali vuonna 1997. Vuonna 2010 Helminen nimitettiin Ruotsin kuninkaan toimesta Pohjantähden ritarikunnan ritariksi työstään Pohjoismaisen teatteriyhteistyön hyväksi. Vuodesta 2011 lähtien Helminen on toiminut ammattinsa ohella Suomen Teatterit ry:n hallituksessa.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Title Kirjailijan rooli Publication Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Anoppi ja miniä dramatist 1999 Drama Finnish
Ella ja Presidentti dramatist 2014 Play for youth, Children's play Finnish
Elmo dramatist 1988 Comedy Finnish
Elämän musiikki dramatist 2006 Drama, Musical Finnish
Fingerpori dramatist 2012 Comedy, Drama Finnish
Gulltrasan author 1987 Children's play Swedish
Hannu ja Kerttu author 1998 Children's play Finnish
Huumausainenäytelmä - Kamal Yrgplyn ja hänen hashispussinsa ihmeellinen matka Turkista Suomeen ja mitä sitten tapahtui author 1974 Drama, Play for youth Finnish
Hölmöläiset author 1978 Musical Finnish
Jättipotti - Mutju, ent. Nimi author 1987 Comedy, Musical Finnish
Kansikuvaeläin dramatist 1986 Children's play Finnish
Keltariepu author 1986 Children's play Finnish
Knark author 2000 Drama, Children's play Swedish
Koettakaa vedellä, vastasi palopäällikkö author 1975 Musical Finnish
Kuningaspeli jalkapallo author 2007 Finnish
Levoton lohikäärme author 1989 Children's play Finnish
Liika viisas dramatist 1978 Comedy Finnish
Morjens maailma author 1973 Musical, Children's play Finnish
Myrskylintu author 2005 Musical Finnish
Myrskyluodon Maija dramatist 1991 Drama, Musical Finnish
Myrskyluodon Maija (lyhyt versio) dramatist 1993 Drama Finnish
Naakka Mustakorppi - torin sankari? author 1995 Puppet show, Children's play Finnish
Oblomov dramatist 2002 Drama Finnish
Polttaa polttaa author 1985 Musical, Play for youth Finnish
Robin Hood dramatist 1971 Musical, Play for youth Finnish
Robin Hood dramatist 1997 Comedy, Play for youth Finnish
Rosollista miestä author 1987 Comedy Finnish
Sikka Korppu author 2004 Musical Finnish
Stormskärs Maja dramatist 1994 Drama, Musical Swedish
The Numskulls author 1978 Musical English
Unohda minut ja minut ja minut lyricist 1995 Drama Finnish
Zorron miekka author 2001 Musical, Play for youth Finnish