Anneli Pukema

Sunklon jäsenmatrikkeli
Born: 
22.08.1929
Place of birth: 
Kirvu
Died: 
07.01.2008

Anneli Pukema oli suomalainen näytelmäkirjailija. Hänen uransa alkoi radiokuunnelmilla ja eteni televisiokäsikirjoituksista lavateatteriin. Pukeman tunnetuin kuunnelma on Eleanoran testamentti vuodelta 1983. Se palkittiin arvostetussa eurooppalaisessa Prix Italia -kilpailussa.

1960-luvulta 1980-luvulle Pukema keskittyi televisiotyöhön mutta kirjoitti myös joitakin teatterinäytelmiä. Pukeman käsikirjoittamia ovat mm. tv-elokuvat Valpurin yö (1968), Tästä ei sitten puhuta (1973) ja Lapsikullat (1977). Teatterissa Pukeman läpimurtoteos oli vuonna 1988 kantaesitetty Rakastettu Johansson. Näytelmä voitti toisen palkinnon Kansallisteatterin näytelmäkäsikirjoituspalkinnossa, ja sitä esitettiin useiden suomalaisten ammattiteattereiden lisäksi myös Pietarissa.

Taiteellisen työnsä ohella Pukema toimi freelance-toimittajana kirjoittaen kolumneja, pakinoita, artikkeleita ja kritiikkejä mm. Kansan Tahto, Me, Uusi Nainen ja Kaleva -lehtiin. Lisäksi Pukema toimi pitkään Suomen näytelmäkirjailijaliiton hallituksessa, kuten myös valtion näyttämötaidetoimikunnassa. Pukema oli omalta osaltaan vaikuttamassa ns. kantaesitystuen vakauttamisessa ja jaettavan summan suurentamisessa näytelmäkirjailijoiden tulonlähteenä. Näytelmäkirjailijaliitossa hän keksi ja kehitti vuosittain parhaalle näytelmätekstille jaettavan Lea-palkinnon.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Title Kirjailijan rooli Publication Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Egyptiläinen kuvapatsas author 2017 Drama Finnish
Häähevonen author 1989 Drama, Radio play Finnish
Kultakausi author 1980 Drama Finnish
Lapsikullat author 1978 Drama Finnish
Lasinen seinä author 1986 Children's play Finnish
Maija ja Taneli author 1964 Drama Finnish
Me kolme author 1995 Play for youth Finnish
Pikku paratiisi author 1999 Comedy Finnish
Rakastettu Johansson author 1985 Comedy Finnish
Sahankarilaiset author 1977 Drama Finnish
Sonjan salonki author 1992 Comedy Finnish
Taivas varjele author 1995 Drama Finnish
Veljekset author 1984 Play for youth, Children's play Finnish
Антиквариат (rakastettu Johansson) author 1992 Comedy Russian