Esittely: Eero Schroderus
s. 1945 (Sotkamo)
Ammatti: Kauppias. Vuodesta 2005 vapaa taiteilijaKotikyläni Sotkamon Naapurinvaara on eräänlainen kainuulaisen kulttuurin kehto. Isäni, joka oli syntynyt vuonna 1901, harrasti nuoruudessaan näyttelemistä. Isä ja äiti tapasivat toisensa joskus kolmekymmenluvulla kun isän näytelmäporukka kierteli hevospelillä ympäri pitäjää.
Kotini oli köyhänpuoleinen pienviljelijämökki. Vaikka sota oli jättänyt isään omat jälkensä, hän oli säilyttänyt kulttuurinälkänsä ja oli erityisen innokas lukemaan. Varhaisimpia lapsuudenmuistojani ovatkin musta pirtti, nariseva kiikkutuoli, isän raskaalta työltä tuoksahtava syli, öljytuikku pöydällä ja kirja. Tämä yhdistelmä kasvatti minun mielikuvitusmaailmaani. Lapsikatraan nuorimpana minut jätettiin usein kotiin kun muut lapset menivät uimaan tai ongelle. Minun oli pakko kuvitella itselleni omia mielikuvituskavereita. Äiti oli tästä ”Aarrelan porukasta” joskus todella huolissaankin. Koulumatkat kuljin usein yksin ja kuvittelin mielessäni kehittelemäni lännensankarin, Sam Texasin kiperiä seikkailuja.
Olen harrastanut näyttelemistä lapsesta asti. Kesäteatterissa olen touhunnut näyttelijänä, käsikirjoittajana ja ohjaajana kolmisenkymmentä vuotta. Mieleenpainuvimpia rooleja ovat olleet Molieren Luulosairaan ja Saiturin roolit ja Punaisen Viivan Topiaan rooli. Pohjoisen ihmisistä kertovia monologeja olen esittänyt kohta kaksikymmentä vuotta.
Kirjoittamiseen ryhdyin edesmenneen Reko Lundanin kannustuksesta. TV-1 toimeenpani vuonna 1997 katselijakilpailun "Sukupolveni unta". Olin Rekon vetämällä draamakurssilla ja hän kehotti minua useaan otteeseen osallistumaan ko. kilpailuun. Tyttäreni Ulla oli juuri valmistunut Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta teatterialalle ja niinpä teimmekin yhteistyönä synopsiksen, joka kertoi nuoren pojan aikuistumistarinan "Mennyt heinäkuu". Juttumme menestyi niin hyvin, että 4084 tarinan joukosta pääsimme kolmen voittajan joukkoon ja kirjoittamamme näytelmä esitettiin TV-1:n Kotikatsomossa joulukuussa 1999.
Tästä innostuneen rupesimme Ullan kanssa kirjoittamaan lisää näytelmäkäsikirjoituksia:
Ensimmäisenä kirjoitimme vuonna 2003 "Kiusaajien katkismuksen". Useiden ohjaajien toivomuksesta näytelmä kulkee nyt myös nimellä "Amalia ja aikamiespojat". Amalia on yllättänyt meidät tekijätkin ihan täysin ja on ollut vuosina 2006 ja 2007 Suomen suosituin kesäteatterinäytelmä.
Vuonna 2004 kirjoitimme näytelmän "Vilttiketju". Tarina kertoo vanhusyhteisöstä, joka ei viihdy nykyaikaisessa laitoksessa vaan perustaa itse oman hoitokodin.
Vuoden 2005 näytelmä "Luvattu maa" kertoo Kainuun syrjäkylissä toisen maailmansodan jälkeen vaikuttaneesta uskonnollisesta herätysliikkeestä.
Vuonna 2006 teimme näytelmän "Onni tulee Pietarista". Täällä Suomussalmella on paljon itärajan takaa avioon muuttaneita naisia ja näytelmä kertoo erään tällaisen tarinan. "Onni" sai omassa teatterissamme valtavan hyvän vastaanoton ja sen katsojamäärä oli 9350. Enimmillään yhdessä esityksessä istui 1630 katsojaa.
Kesän 2007 näytelmä oli "Täällä Näveri kuuleeko Eurooppa". Se kertoo eräästä pienestä kunnasta, jolle avautuu loistava mahdollisuus päästä koko Euroopan tietoisuuteen uuden Tosi-TV formaatin kautta.
Kirjoittamiamme tekstejä on vuoden 2007 aikana esitetty 17 teatterissa. Yksi menestykseemme vaikuttanut tekijä on se, että oman teatterimme, Suomussalmen Näyttämön vaatimukset ja näytelmien valintojen lähtökohdat ovat suurin piirtein samat kuin muillakin Suomen harrastajateattereilla. Esityksessä pitää olla sanoma, se ei saa olla liian raskassoutuinen ja siinä pitää olla hyviä, monipuolisia rooleja.
Lisäksi pystymme testaamaan tekstejämme omassa teatterissamme. Aina esityskauden loputtua käymme tekstin läpi ja yritämme vielä parantaa ja rikastuttaa juttua.
Yhteistyö tyttäreni Ullan kanssa on ollut yksi menestystekijä. Tarinaan syntyy mies- ja naisnäkökulma ja eri-ikäisten ihmisten näkökulma. Sen olen tässä kirjoitustyössä oppinut, että näytelmän on rakennuttava asioille, joista kirjoittajalla on tietoa ja omaa vankkaa kokemusta. Kirjoittaminen on sinänsä helppoa mutta aiheen ja kirjoittamiselle oikean henkisen tilan löytäminen on vaikeaa. Luin jostakin tutkimuksesta, että suomalaiset haluavat asua kulttuurimaisemassa. Kotoani on noin kilometri Ilmari Kiannon taiteilijakotiin Turjanlinnaan. Kianto vietti siellä myrskyisää taitelijaelämäänsä ja kirjoitti siellä suuret romaaninsa Punainen Viiva ja Ryysyrannan Jooseppi. Ikin saunanrappusilla istuessani olen usein löytänyt oman kirjoittamiselle oikean mielentilan.
Suomussalmi on maalaisyhteisö, jossa ihmisillä on vieläkin aikaa toisilleen ja vanha kalevalainen tarinankerronta on edelleen voimissaan. Ihmisten arkielämästä kumpuaa asioita ja tarinoita joka on kirjoittajalle ehtymätön lähde, sillä pelkästään mielikuvituksesta en osaa kirjoittaa. Niinpä useimmissa näytelmissämme on "totta se toinen puoli".