Logo Näytelmat.fi

Alma

Draama,
Lastennäytelmä,
Nuortennäytelmä

2011

Synopsis

Alma on näytelmä rohkeudesta olla oma itsensä. Se kertoo kuudesluokkalaisesta Almasta, joka itsekontrollistaan huolimatta päätyy luokkatovereidensa silmätikuksi ja kiusaamisen kohteeksi.

Alma on hyvin itsetietoinen, hän on sisäistänyt keinot miten koulussa selviää ilman turhia hankaluuksia. Se ettei herätä liikaa huomiota, on kaiken a ja o. Massasta erottuminen on varma tapa järjestää itselleen ongelmia. Ihastuminen ja kulman takana odottava murrosikä saavat kuitenkin Alman itsekontrollin herpaantumaan. Käynnistyy tapahtumien sarja, jossa koulutoverit osoittautuvat julmiksi tai välinpitämättömiksi, ja aikuiset ovat auktoriteetteina jossain kaukana. Kiusaamisen kierteen katkaisemiseksi tarvitaan rohkeutta, eikä sekään aina yksin riitä.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

26

Kesto

Pienoisnäytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 5

Naisia: 8

Yhteensä: 13

Muita rooleja

Lisäksi Almalla 4 ja Petellä 3 sivupersoonaa.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista