Logo Näytelmat.fi

Hiiskan miniät

Synopsis

Näytelmä kertoo tapahtumista Valkealassa ja Kouvolassa sota- vuosina 1941 ja 1944. Talollisen Arvid Hiiskan kolme poikaa lähtevät sotaan ja taloa jäävät pitämään miniät ja kaksi pojanpoikaa. Arvidin tytär Emilia on aikoinaan ajettu kodistaan aviottoman lapsen takia, koska Emilian rakastettu oli väärällä puolella kansalaissodan aikana. Emilian pojasta, Natanaelista, on varttunut mies, jolla on kosto mielessä. Hän saakin huijattua itselleen Hiiskan talon äitinsä kuolinvuoteella ja sotavuosien pyörteissä. Hän pystyy kostamaan Hiiskan talonväelle myös kansanhuollon tarkastajana. Sota vaatii uhrinsa Hiiskankin talosta vieden viimeisimpänä uhrinaan myös Natanaelin. Sitä ennen hän kuitenkin on rintamalla tehnyt sovinnon. Elämä jatkuu Hiiskan talossa menetystenkin jälkeen. (Liisa Kosonen: Kesänäytelmäluettelo 1996, SHT)

Kaappa on kirjoittanut Natanael Hiiskan tarinasta kolme eri versiota. Hiiskan miniät keskittyy kotirintaman tapahtumiin ja maatalon naisten selviytymiseen sota-ajasta. Benjamin Kolvaan sodan keskiössä on katkeroituneen punaorvon kosto vanhempiensa puolesta. Kenttäpostia-näytelmässä rintaman tapahtumat, kotirintaman sinnittely ja sisällissodan aikojen jännitteet perheenjäsenten välillä muodostavat monipuolisen ja tasapainoisen kuvan jatkosodan ajoista.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

69

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Valkealan kesäteatteri

Roolit

Miehiä 7

Naisia: 5

Yhteensä: 12

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista