Näytelmässä heräävät henkiin 100 vuotta sitten elänyt Hugo Simberg ja hänen edelleen ihmisiä koskettavat maalauksensa. Taiteilija käy suoraa keskustelua teostensa kanssa ja kertoo nykyihmiselle omasta maallisesta vaelluksestaan. Väistämättä päädytään kysymyksiin kutsumuksesta ja lopulta elämän merkityksestä.
Hugolle ominainen omituinen huumori lennättää taiteilijaa yli aikojen ja paikkojen. Matkalla Simberg nauraa lämpimästi ihmisen pienuudelle ja suuruudenhulluudelle.
Tekstin voi roolittaa monella tavalla. Kantaesitys oli monologimuotoinen, joskin mukana oli myös kolme muuta näyttelijää videotekniikan avulla.