Logo Näytelmat.fi

Loikkari lomakylässä

Synopsis

Näytelmän tarina sijoittuu aikaan, jolloin Haaparantaan tehtiin rasvamatkoja ja nylonpaidat olivat Neuvostoliitossa haluttua tavaraa ja silloin tällöin puhuttiin itärajan takaa tulleista loikkareista. Konkurssirikoksista etsintäkuulutettu Iikka Tiira odottaa kuljetusta Helsinkiin syrjäisen Ankeroisten kylän poliisiasemalla. Nimismiehen lomasta ja poliisi Puumalaisen migreenistä johtuen Tiiran vartioiminen jää naisväen huoleksi. Erilaisten sekaannusten takia naisväki luulee Tiiraa venäläiseksi loikkariksi, joka tietenkin vapautetaan, piilotetaan ja kuljetetaan myöhemmin Haaparantaan länsiystävällisen Jussi Jauhiaisen toimesta. Helsingin poliisit kuljettelevat päänsärkyä potevaa Puumalaista Tiirana. Nimismies Kosti Kuikka ei lomamatkallaan selviä helsinkiläistä putkaa pitemmälle. Lehdistö ja televisio syytävät uutisia Ankeroisista. Tiira on huijannut myös lomakylän ja siihen sijoittaneiden Julia Metson ja Jussi Jauhiaisen varoja, mutta viimeksimainitulle asia paljastuu vasta ”onnistuneen” Haaparannan keikan jälkeen. Tiira saadaan kiinni, mutta vielä kerran hän huiputtaa ja karkaa, mutta törmää pakomatkallaan lomakylän neuvostoliittolaisiin vieraisiin. Huiputetut rahat palautuvat omistajilleen ja niin tulee Jussi Jauhiaisestakin itäisen naapurimaan ylin ystävä.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

48

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 10

Naisia: 4

Yhteensä: 14

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista