Näytelmässä eletään pääasiassa 1950-lukua suomalaisella maaseudulla, sodanjälkeistä pula-aikaa. Keskushenkilönä on Ulla, yksi Aino ja Elias Suokon kolmesta tyttärestä, joka saapuu aikuisena lapsuuden maisemiinsa 1990-luvulla muistelemaan perheensä elämää kirjavan ihmisjoukon asuttamassa kolhoosissa. Vanhemmat ovat jo vuosikymmeniä aiemmin kuolleet, mutta yhä Ulla kuulee korvissaan äitinsä kipakat komennot. Lapsuuden tapahtumat heräävät eloon. Ullan ja Ainon – tyttären ja äidin – välit eivät ole parhaat mahdolliset. Ulla on omapäinen ja Aino ankara. Molemmat ovat kovia ja vahvoja naisia. Perheen isä, Elias, on sodankäynyt, hiljainen mies, joka päätyy itsemurhaan. Eliaksen kuollessa Aino on itsekin kuolemansairas. Mutta yhä hän jaksaa sängynpohjalta komentaa tyttäriään; työtä on tehtävä, paikat tulee pitää siistinä, ja älkää unohtako pyyhkiä pölyjä pikkuesineistä! Paremmin ei Aino osaa surra. Eikä sureminen onnistu Ullaltakaan. Näytelmän aikatasoihin kuuluu myös sotaa edeltävä aika, kun Aino ja Elias kohtaavat toisensa.
Näytelmässä kuullaan vanhoja iskelmäsäveliä sekä radiosta että laulettuna: “Juokse sinä humma”, “Oi miks ei saavu noutamaan”, “Ramona”, “Kuinka paljon rakkautta”… Virsien veisaamisellekin löytyy paikkansa.
(Teija Hakamäki: Näytelmäluettelo 2006, SHT)