Neljän päivän läheisyys on posthumanistinen näytelmä lokeista ja ihmisistä.
Näytelmässä on lokkeja ja ihmisiä, rannalla ja merenrantahotellissa. Siinä on kuolemaa ja helppoa elämää, läheisyyttä ja äkillistä inhoa, höyheniä, varpaankynsiä, hiekkaa, muovituoleja. Ja jossain lähellä, näyttämön todellisuuden laidalla, ihminen puhdistaa hammasharjalla hyvin hellästi harmaalokin luurankoa