Logo Näytelmat.fi

Rakkautta terassilla

Synopsis

ARTO SEPPÄLÄ on kirjoittanut useita komediallisia näytelmiä, joissa naiset näyttävät johdattelevan tapahtumien kulkua. Kansainvälistäkin menestystä saanut Viisi naista kappelissa on hänen draamoistaan tunnetuin.

RAKKAUTTA TERASSILLA on Seppälän uutuusnäytelmä, joka kuvaa alati ajankohtaisia kysymyksiä. Taustalla on uutta, uudenlaista nousua etsivä suomalainen kylä.

Pentti ja Santtu ovat yrittäjähenkisiä veljeksiä, joilla on likeinen suhde palvelutaloon muuttaneeseen, leskeksi jääneeseen äitiinsä. Santun vaimo, toimelias kylän nainen, on joitakin aikoja sitten läväyttänyt pariskunnan kodin oven kiinni ja ajanut autolla tiehensä.

Santun ja Vuokko-vaimon pitämä terassimainen vapaa-ajan tila on ollut tärkeä elannon tuoja, mutta yksin jäätyään Santtu kokee itsensä kykenemättömäksi hoitamaan kasaantuvia asioita. Santtu luottaa veljensä apuun eikä Pentti haluakaan jättää nuorempaansa pulaan. Pentti etsii lehti-ilmoituksella seuraa Santulle, taloudenhoitajaksi tai miten vain. Kuvaan ilmestyvät kesäkyläläiset Piia ja Vanessa, joilla onkin paljon uutta annettavaa Hupalan kylälle. Pentin Onerva-vaimo on värikäs nainen hänkin…

Veljesten Ruusa-äiti irtautuu ajoittain Palvelutalo Hupalan arjesta, jossa sentään on saatu aikaiseksi viron kielen kurssi ja räppäämiselläkin on harrastajansa. Ruusan läheisiä ovat ikämiehet Rauno ja Armas, jotka tekevät hekin reissuja kylämaisemiin. Hupalan kylä kokee kesän päivinä meheviä, riemukkaitakin hetkiä. Ruusan yllättävä katoaminen ja Santun löytämä Vuokko-vaimon urheilukassi luovat jännitystä; mikä sitten onkaan pitkään kadoksissa olleen kassin salaisuus. Rakkautta terassilla -komediassa on viisi nais- ja neljä miesroolia, ja kyläläisiä tarpeen mukaan. Hevonenkin täydentää tapahtumia, mutta nykyaika tarjoaa korvaavia mahdollisuuksia… Ja kesäinen musiikki ryydittää muhevasti muutoin niukkaa lavastusta.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

55

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 4

Naisia: 5

Yhteensä: 9

Muita rooleja

Kyläläisiä.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista