Logo Näytelmat.fi

Risteys

Synopsis

Risteys näytelmä kertoo neljästä miehestä, jotka saapuvat autoillaan samanaikaisesti neljästä eri suunnasta liikenne valoihin, jotka ovat pois päältä. Risteys on tasa arvoinen, koska kaikki tulevat kärkikolmion takaa. Kukaan miehistä ei uskalla ajaa, eikä varsinkaan antaa toisen mennä ensin. Tämän johdosta syntyy pitkäaikainen patti tilanne, kun miehet ovat yhteisestä sopimuksesta vaihtaneet keskenään autonsa avaimet, jotta kukaan ei pääsisi livahtamaan salaa risteyksestä. Patti tilanne jatkuu viikkokausia. Miesten pääasiallisena tehtävänä on vain toisten kyttäys ja siksi miesten kesken syntyy liittoutumia, joiden avulla he yrittävät keplotella omat autonsa avaimet takaisin itselleen. Avaimet vaihtuvat salaa useaan otteeseen mieheltä, miehelle, mutta oikeat avaimet eivät ota löytyäkseen oikeille omistajille. Kaikki keinot ovat sallittuja ja niitä myös käytetään. Tapahtumat etenevät kohti loppu huipennusta yhteisessä illan vietossa, jossa väsyneille ja naisten kipeille miehille on tarjolla viinaa ja rakkauden ammattilaisia. Tilanteet riistäytyvät käsistä ja miesten vaimot saavat oveluudella avaimet haltuunsa ja näin pääsevät vallan kahvaan. Lopulta myös liikennevalot alkavat toimia ja nöyryytettyjen miesten vaimot saavat kunnian ajaa autot pois risteysalueelta. Kauhukseen miehet joutuvat vänkärin penkeiltä näkemään, kuinka ajokortittomat vaimot ajavat risteyksessä joukkokolarin. Miesten suuresti rakastamat autot menevät hajalle. Sitä eivät miehet kestä ja kolme heistä saa sankari kuoleman risteyksessä ja vain yksi selviää hengissä kotiin. Mutta mikään uhri ei ole liian suuri, kun kysymyksessä on vapaus ja liikenteessä osoitettu peräänantamattomuus.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

101

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 7

Naisia: 8

Yhteensä: 15

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista