Logo Näytelmat.fi

Sulhanen etsii morsianta

Synopsis

Kohtauksia kahden pariskunnan elämästä 1950-luvulta tähän päivään.
Monikerroksisesti dialogiin ja kerrontaan punoutuvat tapahtumat sijoittuvat rautatieasemalle asemaravintolan eteen.

Iäkkäät Erkki ja Pirjo odottavat junaa tulevaksi. Juna on myöhässä. Penkki jolla he istuvat tuo muistot. Aika hämärtyy. He kohtaavat toisensa – ja itsensä – menneisyydessä, hääkatastrofista aikaan kun arjen rutiineihin, toistoihin ja jankutukseen juuttunut elämä on jo lähes eletty.

He löytävät toisensa myös tuntemattoman pariskunnan, Nellin ja Jorman hahmoissa. Meillä meni hyvin yhdessä. Silloin kun ei riidelty – kiteyttää Erkin ja Pirjon yhteisen taipaleen.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

79

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 3

Naisia: 3

Yhteensä: 6

Muita rooleja

Pianisti.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista