Logo Näytelmat.fi

Sami Malmberg

1971 -

– Olen aina ollut tykännyt sepittää tarinoita. Nuorempana ne konkretisoituivat sarjakuvien muotoon. Aikuisena indien-elokuvien käsikirjoituksiin, näytelmään ja kuunnelmaan. Ja kirjaan. Riippumatta tarinan lopullisesta olomuodosta ja formaatista niin parasta on itse tarinan kehittäminen, juonikuvioiden hienosäätö, hahmojen luominen. Se juuri minulle on eniten sydäntä lähellä.

– Mutta mistä tarinat kumpuavat? Vasta myöhemmällä iällä ovat palaset alkaneet loksahdella paikoilleen. Karjalasta evakkoon lähtenyt mummoni oli kova lukemaan ja lapsena sain usein kuulla juuri mummon lukeman kirjan lähes koko juonen hänen kertomaan. Päätalot ja Paasilinnat tulivat tutuiksi. Hän muisti aina painottaa että parhaat tarinat kertovat tavallisista ihmisistä. Ehkä siksi maanläheiset tarinat kiinnostavat. Tarinani sijoittuvat aina luonnolliseen ympäristöön, eivät fantasiamaailmoihin.

– Olen saanut tietää että mummoni puolelta olen Huovisia, runonlaulajien sukua. Löytyy maalareita, näyttelijöitä, lausujia. Luovia ihmisiä. Niitä suvussa riittää. Hieman erikoisia, omaperäisiä hahmoja, jänniä setiä, eriskummallisia tätejä. Siksi varmaan tarinoihinikin syntyy erikoisia tyyppejä jotka tekevät tavallisista tilanteita eriskummallisia.

Teokset

Jumissa

Sami Malmberg ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2019

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista