Eero Vartio

Sunklon jäsenmatrikkeli
Syntynyt: 
10.11.1944
Syntymäpaikka: 
Kajaani

Eero Vartio on kirjailija ja juristi. Hänen tuotantonsa koostuu proosakirjallisuudesta, runoista, näytelmistä, kuunnelmista ja tietokirjoista. Lapsena tapaturmaisesti sokeutunut Vartio on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti ja filosofian maisteri. Kirjailijan toimensa lisäksi hän työskentelee Näkövammaisten keskusliiton lakimiehenä. Myös Vartion kuulo on heikko, ja hän on työskennellyt yhteistyössä myös Suomen Kuurosokeat ry:n kanssa.

Vartion tunnetuin kaunokirjallinen teos on matkakirja Hilkan kanssa maailmalla vuodelta 1997. Lisäksi Vartio on kirjoittanut novellikokoelman Nainen ystäväpalvelusta (1995) ja runokokoelman Haalistunut Tarzan (1997). Vartio on niin ikään kirjoittanut kuurosokeuden historiaa käsittelevän tietokirjan Poimintoja kuurosokeudesta (2011) ja toimittanut tietokirjan Haasteena kuurosokeus (2006).

Vartio on kirjoittanut yhteensä kymmenen näytelmää. Joukkoon kuuluu kokoillan näytelmien lisäksi pienois- ja musiikkinäytelmiä. Musiikkinäytelmä on esimerkiksi Junnu Vainion elämästä kertova Ystävän laulu (1992). Vartio on etenkin taitava komedian ja parodian tekijä. Esimerkiksi näytelmässään Juntusten kattilakunta (1990) hän tarkastelee suomalaisen hyvinvointibyrokratian hupaisia ilmenemismuotoja.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Anteeksi kirjailija 1987 Draama Suomi
Braille-projektin improvisaatio kirjailija 2008 Suomi
E. J. Löfgren maalaa Topeliuksen tyttären kirjailija 1998 Draama Suomi
Juntusen lehmänkantturat kirjailija 2008 Komedia Suomi
Juntusten kattilakunta kirjailija 1990 Komedia Suomi
Kauppaneuvottelu kirjailija 1991 Komedia Suomi
Korvatunturi pulapila show kirjailija 1995 Komedia, Lastennäytelmä, Joulunäytelmä Suomi
Limperin Hilman läksiäiset kirjailija 1989 Komedia, Draama, Musiikkinäytelmä Suomi
Lännen ruusut kirjailija 1991 Musiikkinäytelmä Suomi
Onnela lemmenliekeissä kirjailija 1989 Komedia Suomi
Pimeyden voittoisat pisteet kirjailija 2008 Draama Suomi
Sinisen delfiinin kuolema kirjailija 1991 Musiikkinäytelmä Suomi
Unettomuus turkkilaisessa haaremissa kirjailija 2003 Draama Suomi
Ystävän laulu kirjailija 1992 Musiikkinäytelmä Suomi