Logo Näytelmat.fi

Ensio Rislakki

Hausjärvi , 14.2.1896 - 30.1.1977

Ensio Rislakki (alun perin Henrik Ensio Svanberg) oli kirjailija, näytelmäkirjailija, pakinoitsija, elokuvakäsikirjoittaja ja toimittaja. Hänet muistetaan etenkin parodisista komediatöistään.

Rislakki syntyi hausjärveläisen pastorin perheeseen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1916, minkä jälkeen opiskeli muutaman vuoden yliopistossa. Rislakki kuitenkin keskeytti opintonsa ja keskittyi leipätyöhönsä lehtimiehenä. Hän työskenteli mm. Uudessa Suomessa, Suomen Kuvalehdessä ja Yhtyneiden Kuvalehtien erinäisissä lehdissä. Vuonna 1952 Rislakki nimitettiin Suomen Kuvalehden päätoimittajaksi. Hän hoiti tehtävää vuoteen 1960 asti. Aiemmin 30-luvulla,Rislakki oli perustamassa Seura-aikakauslehteä, jonka ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1935.

Rislakki oli ahkera pakinoiden ja parodiatekstien kirjoittaja. Ensimmäiset tällaiset tekstit hän julkaisi vuonna 1927. Rislakki kirjoitti pakinansa nimimerkillä ”Valentin”. Tekstit on sittemmin koottu kolmeen kokoelmateokseen, 55 parasta (1945), Ah tuskaa – toiset 55 parasta (1953) ja Parhaat parodiat (1956). Rislakki oli niin ikään tuottelias matkakirjojen kirjoittaja. Hänen teoksensa kuten Etelä-Amerikasta kertova Mazamorra (1948) ja Kanadasta kertova Tau-wow (1950), olivat sodanjälkeisessä Suomessa suosittuja. Oma lukunsa on Rislakkin ensimmäinen ”matkakirja” Sankarimatkailija (1930), jossa hän parodioi kirjallisuudenlajia esittäen lukijalle Helsingin Eteläsatamasta ottamansa valokuvan milloin minkäkin kaukaisen maankolkan tunnelmakuvana.

Kolmas kirjallisuudenlaji, jonka Rislakki mestarillisesti hallitsi, oli draamakirjallisuus. Rislakki kirjoitti sekä näytelmiä että elokuvakäsikirjoituksia, joita teki mm. Suomen Filmiteollisuus -tuotantoyhtiölle. Rislakkin pidettyjä näytelmiä ovat mm. Tapahtui kaukana (1937) Ruma Elsa (1949), Kunnioittaen (1952), Musta Saara (1956) sekä Tuoli ja Pöytä (1963), joista kolme ensimmäistä on myös filmatisoitu elokuviksi Edvin Laineen ohjaamina. Suosittu oli myös Rislakkin yhdessä Ilmari Turjan kanssa kirjoittama elokuva Lapatossu (1937), joka sai jatkokseen Rislakkin yksin kirjoittamat elokuvat Lapatossu ja Vinski olympiakuumeessa (1939) ja Tavaratalo Lapatossu & Vinski (1940).

Ensio Rislakkille myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1952.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Fula Elsa

Ensio Rislakki ( Kirjailija )

Musiikkinäytelmä

2000

Lue lisää

Huone 401

Ensio Rislakki ( Kirjailija )

Draama

1966

Lue lisää

Kunnioittaen

Ensio Rislakki ( Kirjailija )

Komedia

1951

Lue lisää

Musta Saara

Ensio Rislakki ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1956

Lue lisää

Pulmu

Ensio Rislakki ( Kirjailija )

Komedia

1958

Lue lisää

Rakas Wenander

Ensio Rislakki ( Kirjailija )

Komedia

1947

Lue lisää

Ruma Elsa

Ensio Rislakki ( Kirjailija )

Komedia, Musiikkinäytelmä

1961

Lue lisää

Ruma Elsa

Ensio Rislakki ( Kirjailija )

Komedia

1947

Lue lisää

Svarta Sara

Ensio Rislakki ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2000

Lue lisää

Syntynyt terve tyttö

Ensio Rislakki ( Kirjailija )

Komedia

1944

Lue lisää

Tapahtui kaukana

Ensio Rislakki ( Kirjailija )

Komedia

1968

Lue lisää

Tuijottaja

Ensio Rislakki ( Kirjailija )

Draama

1954

Lue lisää

Tuoli ja pöytä

Ensio Rislakki ( Kirjailija )

Draama

1963

Lue lisää

Tutu

Ensio Rislakki ( Kirjailija )

Lastennäytelmä, Musiikkinäytelmä

1939

Lue lisää

Vihaan sinua rakas

Ensio Rislakki ( Kirjailija )

Komedia

1944

Lue lisää

Viimeinen luku

Ensio Rislakki ( Kirjailija )

Komedia

1947

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista