Logo Näytelmat.fi

Jalmari Finne

Kangasala , 11.8.1874 - 3.1.1938

Koulutus: Ylioppilas, opintoja Helsingin yliopistossa

Muut ammatit: Kirjailija, teatterinohjaaja ja -johtaja, suku- ja asutushistorian tutkija

Kirjailija Jalmari Finne teki monipuolisen uran muun muassa teatterin parissa. Hänet tunnetaan kuitenkin parhaiten Kiljusen herrasväen luojana. 1910- ja 1920-luvulla Finnen kynästä maailman putkahtanutta hullunkurista ja kovaäänistä Kiljusen perhekuntaa nähdään yhä teattereiden lavoilla ympäri Suomen. Kiljusten seikkailuja on joskus väitetty liioitelluiksi ja jopa täysin mahdottomiksi – minkä takia ne ehkä edelleen huvittavat teatterikansaa.

Vaikka Kiljuset ovat jääneet elämään Jalmari Finnen kuuluisimpina luomuksina, teki Finne elämänsä aikana paljon muutakin. Tuottelias kirjailija kirjoitti näytelmien lisäksi historiallisia romaaneja, novelleja, runoja, lastenkirjoja, pari oopperalibrettoa ja jopa Suomen ensimmäisen rikosromaanin, Verisen lyhdyn, vuonna 1928.

Teatteriuransa Finne aloitti vuonna 1895, jolloin hän oli vasta 21-vuotias yliopisto-opiskelija. Finne pääsi tuolloin Suomalaisen teatterin johtajan, Kaarlo Bergbomin, apulaisohjaajaksi, mutta nuori apulaisohjaaja ei ollut kaikkien näyttelijöiden mieleen. Finne kuitenkin pysyi talossa vuoteen 1904 asti, vuosina 1903 – 1904 hän jopa toimi vt. teatterijohtajana. Vuosina 1904 – 1907 Finne johti Viipurin Maaseututeatteria, jonka jälkeen hän palasi Helsinkiin ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi.

Historia kiehtoi Finneä ja hän kirjoitti useita historiallisia romaaneja ja näytelmiä, kirjoitustyönsä ohessa hän alkoi myös tutkia Suomen asutushistoriaa. Lopulta työ arkistojen parissa sai hänet niin pauloihinsa, että Finne ryhtyi pitämään kirjailijanuraansa vain keinona rahoittaa tutkimuksensa. Finne työskenteli suomalaisen asutushistorian parissa yli kahdenkymmenen vuoden ajan, ja kirjailijan kuoleman jälkeen saatiin valmiiksi hänen aloittamansa hanke: Suomen asutuksen yleisluettelo, jossa kartoitetaan suomalaista asutushistoriaa 1540-luvulta 1800-luvulle saakka.

Teksti: Mirja Vinberg-Mäkinen / Sunklo 1.4.2009.

Lähteet:
Järvenpää, Eeva: Jalmari Finnen Kiljusen herrasväki syntyi Mariankadulla. Helsingin Sanomat 12.11.2005.
Rasila, Viljo: Finne, Jalmari. Kirjassa Suomen Kansallisbiografia 2 (2003).

Kuvan lähde: Wikipedia. Ilmestynyt ensimmäisen kerran Suomen Kuvalehdessä elokuussa 1934. Tekijänoikeus rauennut.

Teokset

Herra Kiljusen kuningasajatus

Jalmari Finne ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2002

Lue lisää

Jaakko Ilkka Nokialla

Jalmari Finne ( Kirjailija )

Draama

1945

Lue lisää

Kauppaparooni

Jalmari Finne ( Kirjailija )

Komedia

1917

Lue lisää

Kiljusen herrasväki

Jalmari Finne ( Kirjailija )

Komedia, Lastennäytelmä, Musiikkinäytelmä, Nuortennäytelmä

1994

Lue lisää

Kiljusen herrasväki

Jalmari Finne ( Kirjailija )

Komedia, Lastennäytelmä, Nuortennäytelmä

1963

Lue lisää

Kiljusen herrasväki yllättyy

Jalmari Finne ( Kirjailija )

Komedia, Lastennäytelmä, Musiikkinäytelmä, Nuortennäytelmä

1980

Lue lisää

Kiljuset

Jalmari Finne ( Kirjailija )

Komedia, Lastennäytelmä

1923

Lue lisää

Pitkäjärveläiset

Jalmari Finne ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1923

Lue lisää

Pitkäjärveläisrakkautta

Jalmari Finne ( Kirjailija )

Draama, Musiikkinäytelmä

1988

Lue lisää

Suutarin tyttäret

Jalmari Finne ( Kirjailija )

Draama

1976

Lue lisää

Sysmäläinen

Jalmari Finne ( Kirjailija )

Draama, Komedia

1926

Lue lisää

Sysmäläinen

Jalmari Finne ( Kirjailija )

Komedia, Musiikkinäytelmä

1926

Lue lisää

Sysmäläinen

Jalmari Finne ( Kirjailija )

Komedia

1980

Lue lisää

Taikalekkeri

Jalmari Finne ( Kirjailija )

Lastennäytelmä, Musiikkinäytelmä

1923

Lue lisää

Kärleksvimmel i Vimmelby (Pitkäjärveläiset)

Jalmari Finne ( Kirjailija )

Draama

1995

Lue lisää

Kiljuset

Jalmari Finne ( Kirjailija )

Farssi, Komedia, Lastennäytelmä

2022

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista