Logo Näytelmat.fi

Mika Myllylä

Oulu , 12.9.1969 - 5.7.2011

Mika Myllylä oli yksi Suomen historian menestyneimmistä hiihtäjistä ja oman aikansa seuratuimmista urheilijoista. Kirkkain Myllylän saavutuksista on vuoden 1998 Naganon talviolympialaisten kolmenkymmenen kilometrin perinteisen hiihtotavan olympiavoitto, joka tuli ylivoimaisella erolla kanssakilpailijoihin. Lisäksi Myllylä voitti urallaan yhteensä neljä maailmanmestaruutta ja sai useita olympiapronssimitaleja ja yhden hopeisen olympiamitalin. Lisäksi Myllylä voitti yhteensä kaksikymmentäkolme hiihdon Suomen mestaruutta.

Myllylän menestyksekäs uransa lähti laskuun vuoden 2001 Lahden hiihdon maailmamestaruuskilpailuissa, joissa hän jäi viiden muun suomalaishiihtäjän tavoin kiinni urheilussa kiellettyjen aineiden käytöstä.

Vuonna 2003 Myllylä julkaisi omaelämänkerrallisen teoksen Riisuttu mestari, joka kertoo ammattiurheilijan elämästä iloineen ja suruineen. Teoksessa Myllylä tarkastelee myös Lahden tapahtumia ja miettii huippu-urheilua tukevien rahoitusjärjestelmien mielekkyyttä. Riisuttu mestari -teoksen dramatisoi Hannu Tyhtilä, ja se kantaesitettiin Hämeenlinnan Kaupungin teatterissa vuonna 2008.

Lahden tapahtumien jälkimainingeissa hiihtouran lisäksi myös Myllylän henkilökohtainen elämä suistui raiteiltaan. Läpi 2000-luvun Myllylä oli vaikeuksissa alkoholin kanssa ja syyllistyi rattijuopumuksiin ja pahoinpitelyihin. Heinäkuun alussa 2011 hänet löydettiin kotoaan kuolleena. Kuolinsyytutkimuksen mukaan Myllylä kuoli tapaturmaisesti.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Riisuttu mestari

Mika Myllylä ( Kirjailija )

Draama

2008

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista