Logo Näytelmat.fi

Olli Tola

13.02.1951 -

Olli Tola on suomalainen tv-tuottaja, dramaturgi, ohjaaja ja näytelmäkirjailija. Tola työskentelee Yleisradion draamatuotannossa ja on toiminut tuottajana lukuisissa suomalaisissa menestyssarjoissa.

Tola aloitti uransa teatterissa 70-luvun lopulla toimien pääasiassa dramaturgina mutta myös ohjaajana. Tolan dramaturgioita ovat mm. Teuvo Pakkalan Kauppaneuvoksen härkä (1978) ja Alexandre Dumas’n Kolme muskettisoturia (1980). Tolan omia näytelmiä ovat sen sijaan Mä haluan sut (1999) ja yhdessä Pentti Järvisen kanssa kirjoitettu, hyvin menestynyt Paljon onnea vaan (2002).

Suurin osa Tolan työstä liittyy kuitenkin televisioon. Hän on mm. dramatisoinut yhdessä Jukka Mäkisen kanssa Heikki luoman alkuperäiskäsikirjoitukseen pohjaavan minisarjan Matkalaukkukostaja (1991). Tuottajana Tola on ollut mm. menestyssarjoissa Lottovoittajien maa (1990), Metsolat (1993), Kyllä isä osaa ((1994–1995), Fakta homma (1996–1997) ja Karjalan kunnailla (2007).

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Kolme muskettisoturia

Olli Tola ( Dramatisoija )

Draama, Komedia

1980

Lue lisää

Kauppaneuvoksen härkä

Olli Tola ( Dramatisoija )

Draama, Komedia

1978

Lue lisää

Mä haluun sut

Olli Tola ( Kirjailija )

Komedia

1999

Lue lisää

Paljon onnea vaan

Olli Tola ( Kirjailija )

Komedia

2002

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista