Logo Näytelmat.fi

Vili Auvinen

11.11.1931 - 2.8.1996

Näyttelijä, teatteriohjaaja ja dramaturgi.

Näyttelijäpariskunnan Vilho Auvinen ja Hellin Auvinen-Salmi poika Vili Auvinen aloitti teatteriuransa lavastajana ja teatterin yleismiehenä. Yleismiehen roolissa Auvinen teki myös pieniä avustavia rooleja ja pian hänen näyttelijänkykynsä huomattiin. Lopulta näyttelijän toimesta tuli Auviselle ammatti ja hänet muistetaan esimerkiksi suositun TV-sarjan Heikki ja Kaija Heikkinä.

Myöhemmin Auvinen laajensi näyttelijäntoimensa teatteri- ja edelleen TV-ohjaamiseen. Ohjaajan uransa Auvinen aloitti 1950-luvulla Tampereen Työväen Teatterissa. Ohjaajauran suurimmaksi menestykseksi kohosi Teuvo Pakkalan romaanista tehty näytelmäsovitus Tukkijoella (1970), jossa Auvinen asettaa kuluneeseen ja tuttuun tarinaan uudenlaisen puhdin sovittamalla sen musikaaliteatteriksi. Tukkijoella onkin Suomen ensimmäiseksi teatterimusikaali. Teoksesta tuli juhlittu sekä TTT:ssä että myöhemmin Kansallisteatterissa. Television puolelta Auvisen ohjauksista muistetaan etenkin Väinö Riikkilän kirjoihin perustuvat Pertsa ja Kilu -televisiosarjat, jotka Auvinen myös itse dramatisoi.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2011

Teokset

Kiljusen herrasväki

Vili Auvinen ( Dramatisoija )

Komedia, Lastennäytelmä, Nuortennäytelmä

1963

Lue lisää

Nuori mylläri

Vili Auvinen ( Sovittaja )

Draama, Komedia, Musiikkinäytelmä

1977

Lue lisää

Tukkijoella

Vili Auvinen ( Sovittaja )

Komedia, Musiikkinäytelmä

1970

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista