Ilpo Tuomarila

Born: 
1948
Place of birth: 
Paimio

Valtiotieteen opiskelijasta taiteilijaksi

Ilpo Tuomarila on opiskellut Turun yliopistossa valtio- ja yhteiskunta-tieteitä, mikä näkyy hänen näytelmiensä usein voimakkaan yhteiskunnallisissa ja ajankohtaisissa aiheissa. Vuodesta 1974 Tuomarila on toiminut itsenäisenä näytelmä-kirjailijana. Hänen näytelmiään on esitetty useimmissa Suomen teattereissa, muun muassa Suomen Kansallisteatterissa, Oulun Kaupunginteatterissa sekä Tampereen Työväen Teatterissa.

Turun Kaupunginteatterissa Tuomarila on toiminut teatterinjohtajana vuodesta 1992, työskenneltyään ensin talossa dramaturgina vuodesta 1991. Paitsi näytelmäkirjailija, Tuomarila on myös tunnettu dramaturgi, jonka tuotanto käsittää yli 50 julkaisua ja/tai esitettyä näytelmää.

Taiteellinen tuotanto
Tuomarilan tunnetuimmista näytelmistä mainittakoon Yössä Gehennan (1984), Exit (1986), Mäntyranta se oli (1998) ja Hennalan torvisoittokunta (1998). Yössä Gehennan voitti Lea-palkinnon vuoden parhaasta näytelmästä 1985. Exit sai Thalia -palkinnon vuoden teatteriteosta vuonna 1988 ja vuonna 1999 Tuomarilalle myönnettiin kritiikin punnukset. Turun Kaupunginteatterin työntekijät palkitsivat hänet Luovan hulluuden palkinnolla vuonna 2002.

Monet Ilpo Tuomarilan näytelmistä käsittelevät suomalaista lähihistoriaa, nähtynä tavallisten ihmisten, sekä politiikan ja kulttuurin vaikuttajien kautta. Usein näytelmien aiheet liittyvät paikallishistoriaan, esittäen historiallisesti merkittäviä tapahtumia tietyn alueen tai kaupungin asukkaiden näkökulmasta. Hennalan torvisoittokunta kuvasi sisällissodan aikaa Hennalan kasarmilla, Ankkurilyhty toisen maailmansodan Turkua.

Muu toiminta
Tuomarila asuu maatilallaan Paimiossa vaimonsa Elina Tuomarilan kanssa. Vapaa-aikanaan teatterinjohtaja rentoutuu hoitamalla tilansa hyötyviljelmiä ja entisöimällä vanhaa maalaistaloaan. Tuomarilan kootut näytelmät julkaistiin Mäntyranta se oli -teoksena vuonna 1999.

Palkinnot
Lea-palkinto 1985

Teokset

Title Kirjailijan rooli Publication Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Ankkurilyhty author 2001 Drama Finnish
Auervaara eli kaunis valhe author 2000 Drama, Comedy Finnish
Beljakovin talvi author 2007 Drama Finnish
Ei kuki omenapuut author 1979 Drama Finnish
Erik ja Laura author 1981 Drama Finnish
Exit author 1986 Drama Finnish
Föribeat author 2007 Musical Finnish
Göring author 1989 Drama Finnish
Göring author 1989 Drama Swedish
Göring author 1990 Drama German
Göring author 1992 Drama English
Göring author 2017 Drama Spanish
Hennalan torvisoittokunta author 1998 Musical Finnish
Huhtikuun noita dramatist 2003 Drama Finnish
Impivaaran patruunat author 1977 Drama Finnish
In Gehenna's Night author 2000 Drama English
Jerusalemin tanssi dramatist 1990 Drama Finnish
Jerusalems Tanz (Jerusalemin tanssi) author 2000 Drama German
Jerusalemsdansen dramatist 1990 Drama Swedish
Juna author 1984 Drama Finnish
Jäähyväiset naistenmiehelle author 1991 Comedy Finnish
Kahden ja yhden yön tarinoita dramatist 2008 Drama Finnish
Kaksitoista tuolia dramatist 1981 Comedy Finnish
Katri Helena author 2013 Musical, Drama Finnish Finnish
Katri Helena eli kuu järven yllä author 2011 Drama, Musical Finnish
Kino Biljard author 1991 Drama Finnish
Kirka - Varrella virran author 2018 Drama, Musical Finnish Finnish
Korhosen lääkäriromaani dramatist 2013 Drama Finnish
Mäntyranta se oli author 1997 Drama, Comedy Finnish
Parasta viiden jälkeen author 2010 Comedy, Musical Finnish
Populärmusik aus Vittula (Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä) author 2008 Comedy, Drama German
Populäärimusiikkia Vittulajänkältä dramatist 2002 Comedy, Drama Finnish
Pyhä keikka. Musiikki Hectorin tuotannosta author 2004 Drama, Musical Finnish
Rentun ruusu author 1994 Comedy, Musical Finnish
Sankarin sydän eli Jaakko Ilkan kapina author 1979 Drama Finnish
Suuren Gargantuan hirmuinen elämä dramatist 1989 Comedy Finnish
Tammien alla author 2003 Drama Finnish
Taulahäntä ja kivenhakkaaja author 1994 Drama Finnish
Tolv stolar dramatist 1986 Comedy Swedish
Tulitikkukuningas - Ivar Kreugerin merkillinen elämä author 2008 Drama, Musical Finnish
Viiva vinita - tavallisen ihmisen museo author 1988 Drama Finnish
Yö on hellä dramatist 1997 Musical Finnish
Yössä Gehennan author 1984 Drama Finnish