Logo Näytelmat.fi

Harmony Sisters – kolmannen valtakunnan sisaret

Draama,
Musiikkinäytelmä

2014

Synopsis

Harmony sisters – Kolmannen valtakunnan sisaret on kirjailijan fiktiota, rajattu ehdotus Harmony sistersin vaiheista, vaikka sen tilanteet ovatkin saaneet impulssinsa pääosin todellisista, dokumentoiduista tapahtumista. Kolmannen valtakunnan sisaret kertoo juonen tasolla Harmony sisters-triosta, jonka elämää seurataan 1920-luvulta 1950-luvulle. Norjalais-suomalais-venäläis-taustaiset Kotkassa 1910-luvulla syntyneet sisaret Vera, Maire ja Raija elivät lapsuudesta lähtien sosiaalisessa välitilassa. He olivat isättömiä lapsia rutiköyhästä perheestä, mutta puhuivat kuitenkin ruotsia ja ylenkatsoivat suomalaista rahvasta, vaikka elivät osana sitä. Heillä oli kaupungissa sivistyneen ihmisen velvollisuudet, mutta köyhän oikeudet. He esiintyivät Pelastusarmeijassa nimettöminä kodittomille, sitten “Harmony sistersinä” Kannaksella suurhyökkäykseen osallistuville suomalaisille sotapojille ja Adlonissa Kekkoselle, sitten Berliinissä Führerille nimellä “Geschwister Waltonen”, sitten Saksan propagandalähetyksissä nimellä “The tree doves of peace”. Samalla he seurustelivat juutalaisten muusikkojen kanssa, salakuljettivat Saksan rajojen yli vastarintaliikkeen kirjeitä ja leikkasivat nenän irti Hitlerin patsaalta Hitlerin hotellissa. Suomen sosiaalinen välitila vaihtui poliittiseksi trapetsitaiteiluksi Kolmannessa Valtakunnassa, jossa he edustivat arjalaista ihannetta samalla kun epäpuhtaat välitilaihmiset, emigrantit, seksuaaliset vähemmistöt, kabareetaiteilijat, ryömivät maan alle. Saksasta naiset matkustivat Ruotsiin ponnistaakseen sieltä Amerikan kiertueelle. Swingkappaletta Between the devil and the deep blue sea mukaellen he kuitenkin jäivät ansaan tai välitilaan henkiseltä ilmapiiriltään vieraaseen sotaa käymättömään Ruotsiin Saksan kauhut ja Uuden maailman kiertuehaaveet mielessään. Kolme sisarta kaipasivat Suomeen, jossa he eivät voineet enää elää. Harmony sisters – Kolmannen valtakunnan sisaret kertoo naisten henkilökohtaisen tarinan kautta kansakunnan vaiheet sota-aikana. Teksti oli Lea-palkintoehdokkaana 2015. Esitys oli Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa 2015. Asiantuntija-apu Jusa Peltoniemi Näytelmän kirjoitustyötä on tukenut Taike (Hämeen rahasto ja Kirjastoapurahalautakunta). Tärkeimmät lähteet; Jusa Peltoniemi: keskustelut, discografiat, Maire Ojosen kirjeet Maarit Niiniluoto: Harmony sistersin tarina, Sulle salaisuuden kertoa mä voisin (WSOY 1992) Elävä arkisto, YLE Svensk riksarkiv Suomen Kansallisarkisto Lehtiartikkelit

 

 

Musiikin esitysoikeudet ovat julkaisijoilla ja ne on varmistettava erikseen.

Lue lisää: Suomen Musiikkikustantajat / Teosto.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

149

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

13.9.2014 Riihimäen teatteri

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 0

Naisia: 0

Yhteensä: 0

Muita rooleja

Kantaesityksessä näyttämöllä 5 naista + 3 miestä, joista yksi samalla live-muusikko.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista