Logo Näytelmat.fi

Rouva ministerin vierailu

Synopsis

Tapahtumapaikkana syrjäkylän pientila. Iltapäivän yksitoikkoiseen hiljaisuuteen tuo naapurin Iita ilouutisen: Rouva Ministeri on tulossa kylään vierailulle. Huhut kertovat, että kylään on tulossa peräti vatruskainstituutti ja sen myötä uusia työpaikkoja. Ministeri nyt kuitenkin ensin tutustuu kylään ja asukkaisiin, että onko heistä mihinkään vai ovatko kyläläiset tyhjännyhjääjiä itkuvirren veisaajia. Samanaikaisesti punkkarityylinen rokkitähti Kiki on menossa läheiselle lavalle esiintymään, mutta auto on särkynyt matkalla ja Kiki lähtee etsimään apua. Hän tulee taloon, jossa vatruskainstituuttia pohtiva väki kauhistelee kummajaisen näköistä vierasta. Jossakin vaiheessa välähtää Iitalle, että tässä se nyt on, Rouva Ministeri. Hän on vain naamioitunut kummituksen näköiseksi, ettei kukaan tuntisi. Nyt mielistellään ministeriä kaikin tavoin. Kiki on ihmeissään ja vetäytyy vähin äänin talosta. Se oikea ministerikin on tulossa, pyöräilee vapaa-ajan asuisena pihaan ja tutkii ympäristöä. Ministeriä luullaan Loukun Ierikan majoittamaksi lomalaiseksi ja vastaanotto on sen mukainen. Vieraalle kerrotaan omituisesta ministeristä, joka kummituksen näköisenä kuljeksii säikyttelemässä rauhallisia kyläläisiä. Talon väki kiihtyy puheissaan niin paljon, että rouva ministeri poistuu peloissaan talosta. Pihamaalla hän kohtaa Kikin, joka on palannut uudestaan hakemaan apua. Ministeri ja Kiki ilahtuvat toistensa tapaamisesta. Kiki aikoo mennä sisälle, mutta ministeri sanoo, että se voi olla vaarallista. Talonväen kanssa tulee kovaäänistä keskustelua ja kun Kiki räväyttää nauhuristaan rokin soimaan, on emännän mitta täysi. Hän tempaa nauhurin ja sanoo että kun ministerit ovat tällaisia rokin rämpyttäjiä, niin ei tarvitse ihmetellä valtakunnan nykytilaa. Väärinkäsityksiä selvitellään kovaäänisesti ja viimein pistetään Iita tenttiin. Että miten se olikaan se vatruskainstituutin asia ja ministerin vierailu. No, kirkonkylän hotellissa oli eilispäivänä ollut yksi toimittaja televisiosta, mikä se nyt –sieltä patakakkosesta. Perinneruokia oli kysellyt. Ja tuo kummituksen näköinen, se on Möhkön lavalle menossa, Ilomantsiin. Ja tämä Rouva Ministeri sattui nyt lomailemaan Ierikan mökillä. Se kuulema väittää jotakin, semmoisessa kirjassa. Tutkii meidän syrjäkyläläisten mielenlaatua ja ahkeruutta ja siihen malliin. Sitten siitä tulee tohtori, tästä ministeristä. Ja kunnan herrat, ne oli lähteneet tänä aamuna opintomatkalle Hampuriin, Finnjetillä. Joku instituutti pitää semmoista laivaseminaaria. Näin kertoo Iita ja emäntä kokoilee leipomisvälineitään, punnitsee kaulinta kädessään ja naiset tuumaavat, että se on nyt yritettävä tätä piirakan tekoa ihan vanhasta muistista ja kansakoulupohjalta. Kun ei tullut sitä vatruskainstituuttia.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

12

Kesto

Pienoisnäytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 1

Naisia: 4

Yhteensä: 5

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista