Logo Näytelmat.fi

Holvi

Synopsis

“Suuria tunteita Osuuspankissa! Pankkirosvo murhasi vankimielisairaalasta karanneen äidintappajaveljensä! Poliisi epäilee rikosta!”
Kolme pankkiryöstäjää, Simo, Sami ja nuori Siru tulevat pankkiin tarkoituksenaan ryöstää se.
Ryöstö ei suju suunnitelman mukaan; Siru luovuttaa jo lähdössä, pankinjohtaja saa hälytyslaitteen toimimaan ja poliisit piirittävät pankin. Pankista ei löydy varastettavaa, koska holvi on päivällä jo tyhjennetty. Panttivangit siirretään holviin. Paikallisradio saa vihiä ryöstöstä ja passittaa perheellisen kesätoimittajan lastenvaunuineen pankin edustalle raportoimaan.
Veljekset Simo, puolitoistavuotta taponyrityksestä ja Sami, karkurivankimielisairaalasta, riitaantuvat keskenään sillä seurauksella, että myös Simosta tulee panttivanki. Roolit kuitenkin vielä kääntyvät, ja Samista tulee osuuspankin panttivankidraaman ratkaisija. Tosin sitä ennen on panttivangeille selvinnyt, miksi veljekset ovat rikoksen tiellä, niin ja kuka on Tikun äiti.

Juohevasti kirjoitettu näytelmä kahdessa näytöksessä tapahtuu pienessä Osuuspankin konttorissa, kadulla ja radioasemalla yhden vuorokauden aikana.
(Marja Tuominen: Näytelmäluettelo 2000, SHT)

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

47

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 7

Naisia: 5

Yhteensä: 12

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista