Logo Näytelmat.fi

Katrina

Synopsis

Merellinen musikaali sijoittuu Ahvenanmaalle ”purjelaivojen aikaan”. Nuori Katrina muuttaa Manner-Suomesta saaristoon merimiehen vaimoksi. Alun riemukkaat tulotunnelmat vaihtuvat syvään pettymykseen, kun selviää että miehen virittämät ruusuiset odotukset eivät toteudukaan. Omanarvontuntoinen talontytär joutuu saaren vähäisimpien joukkoon kapteenien torppariksi, eikä puolisosta ole tukea. Mutta perhe kasvaa ja vähitellen myös Katrina kasvaa kiinni uuteen karuun kotiseutuunsa. Sisulla ja mielen lujuudella nainen kohtaa koettelemukset – ja herkästi tuntevana osaa poimia myös ilon hetket. Etenkin lapsista on iloa mutta myös suruja, kun he alkavat kulkea omia kohtalonpolkujaan.

Katrinan tarina on kunnianosoitus ihmisen arvokkuudelle asemasta riippumatta ja sydämen viisaudelle, jota ei opita koulussa.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

77

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 0

Naisia: 0

Yhteensä: 0

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista