Logo Näytelmat.fi

Musiikkinäytelmä Into piukassa

Synopsis

Into Matalamäki uskoo keksineensä elämänsä bisnesidean
perustamalla kotinsa pihapiiriin Primitive Course Centerin. Helppoa ei ole elannon hankinta oikuttelevien kaupunkilaistenkaan kustannuksella, se selviää varsin pian Intolle, joka haluaa edustaa uutta maatila-ajattelua.

Kurssipaikka “välineineen” ja majoituksineen ei vastaa taloon saapuvien kurssilaisten odotuksia, mutta kekseliäisyys korvaa puutteet – luentosalia, videotykkiä, piirtoheitintä kun ei ole tarjota. Kurssilaiset majoitetaan isoon laavuun pihamaalle ja niin lähtee kurssi käyntiin kaikkine kommelluksineen.

Vauhdikasta menoa ja hauskoja tyyppejä tässä kesäisessä komediassa löytyy runsain mitoin.

Into piukassa esitettiin ensimmäisen kerran 1993 Maskun teatterissa,
jolloin Suomen 1990-luvun alun lama oli historian pahimpia talouskriisejä. Sattuman oikusta vuonna 2009 oltiin Maailmanlaajuisen taantuman kourissa, YT–neuvotteluja käydään firmassa kuin firmassa ja peräänkuulutetaan talvisodan
henkeä?

Tässä kesäisessä komediassa Hinkuyhtiön porukka saa tuntea nahoissaan mitä firman äkkiloppu merkitsee, kun sen lopettamisesta ilmoitetaan innostavan ja luovan primitiivikurssin päätteeksi.

Teksti uudelleen dramatisoitiin musiikkinäytelmäksi vuonna 2013 ja esitettiin ensimmäisen kerran samana vuonna Tarvasjoen nuorisoseuran kesäteatterissa.

 

Musiikin esitysoikeudet ovat julkaisijoilla ja ne on varmistettava erikseen. Lue lisää: Suomen Musiikkikustantajat / Teosto.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

90

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 7

Naisia: 8

Yhteensä: 15

Muita rooleja

1 lapsi.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista