Logo Näytelmat.fi

Siantappajat

Synopsis

Veret seisauttava tarina rikoksesta ja rakkaudesta.

Maria on lapualainen, Jyväskylässä asuva sosiaalivirkailija, joka usean epäonnistuneen seurustelusuhteen jälkeen etsii yhä itseään ja elämänsä miestä. Kun lomamatkalla Petroskoissa sellainen vihdoin löytyy – Jarkko – käy ilmi että mies on naimisissa. Se ei estä heitä rakastumasta.

Näytelmän tapahtumat käynnistyvät vuosia myöhemmin Marian kotoa Jyväskylästä. On joulun aatonaatto. Maria on varannut kylpylästä Jarkolle ja itselleen huoneen joululahjaksi, mutta Jarkko ilmoittaa yllättäen lähtevänsä joulua pakoon Italiaan – vaimonsa kanssa. Maria menettää malttinsa ja tarttuu isoisältään aikoinaan perinnöksi saamaansa sikapistooliin ja ampuu poistuvaa miestä.

Surma-ase laukussaan Maria pakenee Peugeotillaan paniikinomaisesti halki jouluisen Suomen – kohti vanhaa kotitaloa Lapualla. Maria saa yllättäen puhekumppanikseen pohjalaisen isoäitinsä, jo kauan sitten kuolleen kasvattajansa. ”Mumma”-vainajan tarkkanäköiset ja hurtin koomiset huomiot Marian elämästä pakottavat hänet itsetutkiskeluun. Aulavan talvisen tanssilavan kohdalla romanttiset muistot heräävät, ja Maria tanssii muistoissaan vuoronperään kaikkien elämänsä miesten kanssa. Viimeisenä tanssittajana on Marian nuoruuden suuri rakkaus Kyösti, jota mumma ei aikoinaan Marialle suonut.

Lapualle saavuttuaan Maria törmää sattumalta Kyöstiin, joka on tuomassa vaimonsa haudalle kynttilää. Marian mieltä vanha suhde lämmittää, mutta Kyösti haluaa Mariasta vain kuuntelijan omalle ongelmalleen, jota hän ei ole voinut Marialla aikaisemmin paljastaa. Maria päättää palata murhaajien tapaan rikospaikalle ja antaa itsensä ilmi poliisille.

Jyväskylässä Maria lähtee ensin kylpylään keräämään voimia ennen kuin tunnustaa tekonsa. Kylpylässä Maria saa puhelun, joka muuttaa koko hänen elämänsä: Jarkko onkin hengissä, sikapistoolin luoti on vain haavoittanut häntä. Jarkko vakuuttaa yhä rakkauttaan ja lähtee ajamaan Marian luokse. Hän käskee Marian ampumaan hänet sikapistoolilla uudelleen, ellei Maria rakasta häntä. Jarkon puhelun jälkeen Maria soittaa poliisille ja pyytää heitä tulemaan voidakseen luovuttaa heille jotain poliisille kuuluvaa. Sikapistooli kädessä Maria jää odottamaan tulijoita. Auto pysähtyy Marian talon eteen. Ovikello soi. Maria avaa oven.

Black out.

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

75

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

-

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 2

Naisia: 2

Yhteensä: 4

Muita rooleja

Avustajarooleissa 1n ja 1m

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista