Synnin palkka

Mikko Parru valmistelee väitöskirjaansa. Hän tutkii solujen vanhenemista. Hän on kadottanut kyvyn rakastaa läheisiään, tavallisia pelokkaita, arkoja ihmisiä. Isoäidin kuolema saa Mikon pohtimaan suhdettaan vanhempiinsa ja rakastettuunsa Annaan. Mikko koettelee läheisiään asettamalla nämä vastatusten pelkojensa kanssa. Pelko on umpikuja “ja mua pelottaa, että mun käy samoin … Mitään ei tunnu tapahtuvan ja kuitenkin tapahtumattomuus leviää muhun vauhdilla ja voimalla. Mun sisään hiipii se pysähdys, jonka näkee kaikkialla … ajattelussa, yhteiskunnassa, biologiassa … kaikessa, minkä kuvittelee olevan tärkeää … Ja mitä enemmän pelottaa, sitä enemmän pysähtyy, sammuu niinkuin se mekaaninen rumpaliapina …” Mikko havahtuu. Hän on ollut omien ajatustensa vanki. Hän on asettanut ihmisille liian suuria vaatimuksia. Pelko kuuluu elämään. Hän on rakastanut Annaa, mutta on elänyt Tanjan kanssa, joka nyt odottaa hänen lastaan. Lasta, jota he Annan kanssa pelkäsivät hankkia. Mutta “Anna, rakkaus on kuolemaa lohdullisempi. Sen, minkä kerran on menettänyt, voi vielä saada takaisin.” (Sari Tenhunen: Näytelmäluettelo 1991, SHT)