Robert Alftan

Omien sanojensa mukaan Robert Alftan on "syntynyt yksikielisenä suomenruotsalaisena, kuolee kaksikielisenä suomalaisena". Alftan on kirjoittanut vuodesta 1962 lähtien, aloittaen ruotsinkielisillä runoilla, joita on syntynyt kahdeksan kokoelman verran. Tämän lisäksi kirjailijalta löytyy suomenkielisiä kuunnelmia noin 50 kpl, joitakin käännöksiä, muutama suomenkielinen lastennäytelmä, tv-novelleja, viihdeohjelmia ja sarjojakin. Viimeksi hän on kirjoittanut kymmenkunta dokumenttia Dokumenttiprojektille. Elokuvakäsikirjoittajan Alftan on kirjoittanut muun muassa elokuvat Käpy selän alla ja Taistelu Näsilinnasta. Tamperelaisaiheet ovat hallinneet kirjoittajan tuotantoa.

Alftan kuvailee itseään viimeiseksi Finlaysonin työläisistä, joka kirkkaasti muistaa 50-luvun tehdastyön. Hän tekikin sitä kesäisin 14-vuotiaasta aina 20-vuotiaaksi. Muihin elämänkokemuksiin kuuluvat useat tilanteet tulkkina, joskus kiperissäkin paikoissa kuten rauhanturvatehtävissä Kyproksella 1964.

Alftan toimi Pyynikin Kesäteatterin vahtimestarina vuosina 1962 ja 1963. Sitten teatteri houkutteli nuorukaisen pois Hankenista. Hän myös arvosteli tv-ohjelmia Iltasanomille 27 vuoden ajan.

Alftan omaa laajan yleissivistyksen ja se näkyy myös hänen kirjallisissa töissään. Kirjailijalla on tällä hetkellä työn alla muistelmia, näytelmiä, käännöksiä ja kirjoja.

Teokset

Titel Kirjailijan rooli Publication Lajit Kieli Alkuperäinen kielisortera i fallande ordning
Den förfärliga fjärilen author 2015 Comedy Swedish
Kesärallit author 1968 Drama Finnish
1918. Sagolika dagar. Nokialla. author 2011 Drama Swedish
Sotaa author 2017 Drama Finnish
Pirullinen perhonen author 2016 Comedy Finnish
Tulukset author 1982 Children's play, Play for youth Finnish
Talo ja tönö author 1970 Children's play Finnish
Ämpäri ja sateenkaari author 1983 Monologue Finnish
Ihmeellinen komedia author 2010 Comedy, Drama Finnish
Tuntemattoman sotilaan kirous author 2016 Drama, Monologue Finnish
Koiramme Kyproksella author 1971 Drama Finnish
Kuka lepää laatikossa? author 2012 Drama, Play for youth, Children's play Finnish
Huomenna-jos ei sada author 1960 Drama Finnish
Velikullat author 2010 Drama Finnish
Jouluryöstö author 1974 Drama, Joulunäytelmä Finnish
Tuntemattoman sotilaan kirous author 2013 Drama, Monologue Finnish
Viimeisellä penkillä author 2017 Drama Finnish
Hella & Bert author 2011 Comedy, Drama Finnish
Concettina ja vanha vespa author 2017 Comedy Finnish
Jos metsään haluat sä mennä nyt... author 2015 Children's play Finnish
Yksi vuosi keulan laidalla author 2017 Drama Finnish
Kaikkien aikojen sota author 2002 Drama Finnish
Hurry, hurry author 2017 Children's play English
Pässi author 2016 Drama Finnish
Kaupunki vailla vertaa author 2020 Drama, Monologue Finnish Finnish