Logo Näytelmat.fi

Kuilun päällä kylä

Synopsis

Kuilun päällä kylän tapahtumat sijoittuvat kahteen paikkaan, pieneen suomalaiseen maalaiskylään ja kylässä sijaitsevaan kaivokseen. Keskiössä on Hannulan perhe. Perheeseen kuuluvat talon isäntä Hannu, tämän vaimo Lea ja opiskelemaan pyrkivä Tytti ja tehtaassa työskentelevä Jorma ja mummo, joka muuttaa pois Hannulasta. Kertomus on sukupolvitarina, jossa Hannulan poika, rakastuttuaan tehtaanjohtajan tyttäreen, lopettaa työt tehtaalla ja lähtee opiskelemaan, hyläten samalla isänsä talon. Tästä seuraa riita isän ja pojan välillä, isän kokiessa ettei hänen talonsa kelpaa pojalleen. Teemoina siis itsenäistyminen ja sen tuomat vaikeudet perheessä. Pienen kylän, kaivoksen ja niiden yhteisöjen kuolemat ovat myös teemoja, joita liikutellaan näytelmässä. Naiset saavat valita myös opiskelun, mutta perinteiset arvot tuntuvat olevan naisille tärkeämpiä kuin itsenäisyys ja itsensä kehittäminen. Rakkaus, leipä ja maa. Mitä sitä ihminen muuta tarvitsee?

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

64

Kesto

Kokoillan näytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

5.12.1986 Savonlinnan kaupunginteatteri

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 7

Naisia: 4

Yhteensä: 11

Muita rooleja

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista