Logo Näytelmat.fi

Pako päiväkodista

Synopsis

Pako päiväkodista on perheen pienimmille sopiva hulvattoman hauska ja vauhdikas esitys, jonka päähenkilönä seikkailee Hannes Suomisen näyttelemä 4-vuotias Toivo. Mukana menossa ovat myös Toivon isä, äiti, mieltään osoittava keisaripingviini, stadilainen vanhainkodista karannut mummo ja pääministeri, joiden rooleissa taituroivat Rauno Ahonen ja Kaisa Torkkel. Toivo ihmettelee, miksi hänen vanhemmillaan on aina kiire ja liikaa töitä, kun samalla paras ystävä Hilla joutuu muuttamaan kauas pois, koska hänen isällään ei ole töitä lainkaan. Myös päiväkotitäti Tupuna muuttuu ylirasituksen vuoksi sirkuspelleksi. Toivon mukaan nyt on lasten aika päättää ja hoitaa Suomi kuntoon. Hän lähtee eduskuntaan ostamaan Suomen itseltään suurelta Päältä, eli pääministeriltä, ja näin alkaa pako päiväkodista. Toivon lääke sairastuneelle Suomelle on juuri näin yksinkertainen: ”Ensin vähän vuodelepoa, sitten pahaa mehua ja sitten voi alkaa pikkuhiljaa leikkiä, mutta varovasti”. Pako päiväkodista peilaa suomalaista nyky-yhteiskuntaa pienten lasten näkökulmasta. Runsaasti huumoria ja seikkailua sisältävän esityksen lavastuksen ja puvut on suunnitellut Antti Mattila. Laulut on säveltänyt Miljoonasade-yhtyeestä tuttu Olli Heikkinen. Olli Heikkisen musiikin käytöstä pitää sopia säveltäjän kanssa. Laulujen sanat voi myös säveltää itse. Kesto 40 min. (Lähde; Helsingin Kaupunginteatteri 2014)

Kieli

Suomi

Alkuperäinen kieli

Suomi

Sivumäärä

24

Kesto

Pienoisnäytelmä

Soveltuu kesäteattereille

Kyllä

Ensi-ilta ammattiteatterissa

30.1.2014 Helsingin Kaupunginteatteri

Ensi-ilta harrastajateatterissa

Roolit

Miehiä 2

Naisia: 1

Yhteensä: 3

Muita rooleja

12 roolia, esitys kolmella näyttelijällä.

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista